Ahmed Musa oli yksi Leicesterin ensimmäisistä vahvistuksista joukkueen sensaatiomaisen mestaruuden jälkeisenä kesänä. 20 miljoonaa euroa maksaneelta hyökkääjältä odotettiin paljon jo hänen aikaisempien tehojensa perusteella ja odotukset nousivat entisestään, kun hän teki kaksi upeaa osumaa FC Barcelonan verkkoon kyseisen kesän ystävyysottelussa.

Tuon jälkeen nigerialaishyökkääjän ura King Power Stadiumilla ei kuitenkaan ole edennyt odotusten mukaisesti. Viime kaudella hän onnistu Valioliigassa tekemään vain kaksi maalia ja tällä kaudella hän ei ole päässyt kentälle kertaakaan sarjapeleissä.

Nyt muun muassa BBC:lle työskentelevä nigerialaiseen jalkapalloiluun erikoistunut Oluwashina Okeleji paljasti Twitterissä, että 25-vuotias Musa on erittäin lähellä paluuta entiseen seuraansa TsSKA Moskovaan.

Okeleji kertoo, että Musa on huolissaan paikastaan Nigerian MM-kisajoukkueessa ja tämän takia hän haluaa takaisin Venäjälle, jossa vastuuta on todennäköisesti tiedossa huomattavasti paljon enemmän kuin Englannissa.

Leicester tulee siirron toteutuessa tekemään pelaajalla tappiota, sillä hänen arvonsa on laskenut huomattavasti kesästä 2016.