Videotuomarointi närkästytti Liverpoolin ottelussa – Klopp puolustaa: ”Kaikki mitä toivomme”
Liverpool putosi lauantai-iltana FA Cupista hävittyään West Bromwichille Anfieldilla 3-2-lukemin.
Suurta roolia tapahtumarikkaassa ottelussa näytteli VAR eli videotuomarointi, sillä sen käytön seurauksena Liverpool sai rangaistuspotkun ja West Bromwichilta hylättiin yksi maali. Videolta tarkistettiin näiden tapausten lisäksi myös muitakin tilanteita.
Reaktiot videotuomaroinnista olivat kyseisen ottelun jälkeen melko negatiiviset, sillä päätösten tekemisessä kesti välillä todella pitkään. Liverpool-valmentaja Jürgen Klopp kuitenkin puolusti systeemiä.
– On tärkeintä, että jos maalia ei pitäisi hyväksyä, sitä ei hyväksytä. Se on kaikki mitä toivomme, Klopp sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Saksalaisvalmentaja nosti esiin muun muassa sen, että VAR:n myötä syitä tuloksiin ei voi etsiä tuomareista.
– Normaalisti tällaisessa tilanteessa puhuisin pelin jälkeen tappiosta, jota me emme olisi välttämättä ansainneet, koska me emme saaneet rangaistuspotkua ja he saivat yhden maalin [jota ei olisi pitänyt hyväksyä].
Klopp otti kantaa myös pitkään kestäneisiin päätöksiin, joiden seurauksena pelaajille on epäilty tulevan kylmä.
– On normaalia, että alussa näissä kestää melko pitkään. Onko tammikuussakaan niin viileää, että pelaajille tulee kylmä – ehkä ei. Siitä tulee kuitenkin nopeampaa ja sujuvampaa tulevaisuudessa.
Lähde: Liverpool Echo
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta