Philippe Coutinho Liverpoolista Barcelonaan, Virgil van Dijk Southamptonista Liverpoolin, Alexis Sánchez Arsenalista Manchester Unitediin ja Henrikh Mkhitarjan samassa kaupassa toiseen suuntaan. Siinä tammikuun siirtoikkunan suurimpia, kalleimpia ja puhuttaneimpia jo toteutuneita siirtoja.

Tuttuun tapaan vauhti kuitenkin usein kiihtyy siirtoikkunan takarajan lähestyessä – ainakin mitä siirtojen määrään tulee. Siirtoaika päättyy torstaina 1.2. Suomen aikaa klo 01, joten tämän jutun julkaisuhetkellä aikaa siirtojen tekemiseen on vielä 61 tuntia. Nostamme tässä jutussa esille ainakin muutaman potentiaalisen siirtohuhun, joita kannattaa mielenkiinnolla seurata.

Kannattaa myös muistaa Valioliiga.comin siirtoikkunasivu, jota seuraamalla pysyy hyvin kartalla kaikista siirtomarkkinoiden tuoreimmista käänteistä.

Pierre-Emerick Aubameyang (Dortmund -> Arsenal)

Alexis Sánchezin lähtö jätti Arsenaliin pahan tehovajeen, jota Henrikh Mkhitarjanin ei todellakaan odoteta yksin tilkitsevän. Hyökkäys kaipaa kuitenkin kipeästi lisää tulivoimaa ja löysää rahaa Arsenal on itselleen tammikuun aikana jo järjestänyt muutamista sivuroolin pelaajistaan luopumalla.

Tapetilla on ollut Borussia Dortmundin gabonilaishyökkääjä Pierre-Emerick Aubameyang, joka ei ole peitellyt halujaan lähteä Dortmundista. Aubameyang toisi Gunnersiin kovasti kaivattua nopeutta ja mikä parasta, hän on myös Mkhitarjanin hyvä ystävä. Herrojen yhteispeli toimi hienosti kaksikon pelatessa vielä yhdessä Dortmundissa.

Aubameyang irtoaa tunnetusti lähtötelineistä kuin tykinkuula, joten sopisi kai itsestään selvästi Tykkimiehiin? Kuva: Getty Images

Borussia Dortmund ei ole hintapyynnöstään juuri tinkinyt, eikä sillä ole siihen luultavasti mitään tarvettakaan. Jos Arsenal ei pyydettyä hintaa (huhujen mukaan noin 70 miljoonaa euroa) pulita, löytynee Aubameyangille ottajia muualtakin.

Olivier Giroud (Arsenal -> Dortmund/Chelsea)

31-vuotias ranskalaishyökkääjä on näyttänyt tälläkin kaudella tehojen olevan yhä tallella, sillä Giroud on heiluttanut verkkoja kaikissa kilpailuissa yhteensä seitsemän kertaa. Avaukseen Giroud on päässyt Valioliigassa koko kauden aikana kuitenkin vain kerran.

Giroud haluaa epäilemättä olla varma siitä, että hänelle löytyy tilaa kesällä maailmanmestaruutta tavoittelevan Ranskan MM-kisamiehistöstä, joten voi hyvin olla, että konkari pyytää seuraltaan siirtoa. Dortmund on kaiketi halukas saamaan juuri Giroud’n Aubameyangin korvaajaksi, mutta onpa huhuissa pyöritelty myös Chelseaakin.

Giroud on ehtinyt miettiä Arsenalin vaihtopenkillä yhtä sun toista. Kuva: Getty Images

Aymeric Laporte (Athletic Bilbao-Manchester City)

23-vuotias ranskalaistoppari pelaa Baskimaan ylpeydessä jo kuudetta La Liga -kauttaan. Laporten sopimuksessa on 65 miljoonan euron ulosostohinta, ja mediatietojen mukaan Manchester City on tuon summan valmis maksamaan. Vincent Kompanyn kehon kestävyydestä kun ei koskaan tiedä, niin Pep Guardiola on varmasti halukas leventämään keskuspuolustusosastoaan.

Jonny Evans (West Bromwich -> Arsenal)

30-vuotias pohjoisirlantilainen on West Bromwichin kapteeni ja joukkueelle ehdottoman tärkeä pelaaja. WBA:lle Evansin lähtö olisi kova kolaus, mutta seura tarvitsee myös rahavaroja hyökkäyspäänsä vahvistamiseksi.

Tarjouskilpailu Evansista on jäänyt vaisuksi kilpailijoiden päädyttyä jo muihin toppareihin, mutta Arsenalin kiinnostus lienee yhä todellista. Kuva: Getty Images

Baggies on putoamiskurimuksessa, joten Evansin pelillinen merkitys on suuri. Toisaalta kuitenkin Evansista saataisiin kesällä sarjatason mahdollisesti vaihtuessa vain 3 miljoonaa puntaa (sopimuksessa olevan pykälän vuoksi), kun nyt hinta lienee yli 30 miljoonaa euroa. Manchester United ei tiettävästi omaa kasvattiaan enää havittele, Man City on Laporten perässä ja Liverpool hankki jo Van Dijkin. Arsenalilla on siis tie auki Evansin sitouttamiseksi.

Benik Afobe (Bournemouth-West Bromwich)

Kuten yllä todettua, West Bromwich kaipaa kipeästi maalinsylkijää. Sellainen saattaa irrota Bournemouthista, vaikkei 24-vuotias Afobe olekaan vielä tällä kaudella tolppien väliin osunut. Viime kaudella Afobe iski kuusi valioliigamaalia ja keväällä 2015 sarjatasoa alempana Wolverhamptonissa 21 ottelussa peräti 13 osumaa.

Nicolai Jörgensen (Feyenoord -> Newcastle)

Newcastlen manageri Rafa Benítez on haaveillut tehokkaasta kärkimiehestä koko kauden, sillä neljä maalia tehnyt Joselu ja kolmen maalin Dwight Gayle eivät ole vastanneet huutoon toivotulla tavalla. 27-vuotias tanskalainen Nicolai Jörgensen voitti viime kaudella Eredivisien maalikuninkuuden ja on tehnyt tälläkin kaudella 13 pelissä seitsemän maalia.

Jörgensenin hinnaksi arvioidaan 22,7 miljoonaa euroa. Mikäli siirto toteutuu, tulisi hyökkääjästä Newcastlen seurahistorian kallein hankinta.

Edin Dzeko ja Emerson Palmieri (AS Roma -> Chelsea)

Chelsea on tiettävästi yrittämässä harvinaista tuplahankintaa samasta seurasta. Edin Dzekon on tarkoitus laajentaa joukkueen hyökkäysvaihtoehtoja ja olla Antonio Conten kipeästi kaipaama isokokoinen target-hyökkääjä. Brassipuolustaja Emerson toimisi varavaihtoehtona laitapuolustukseen.

Pelaajien yhteishinnaksi arvioidaan 50 miljoonaa euroa, mutta henkilökohtaisista ehdoista Dzekon kanssa ei olla tiettävästi vielä päästy sopuun.

Tekeekö Edin Dzeko paluun Valioliigaan? Kuva: Getty Images

Lucas Moura

Tottenham ei yleensä ole tammikuun siirtomarkkinoilla mellastanut, mutta nyt seura havittelee PSG:ssä täydelliseen statistin rooliin ajautunutta brassilaituria Lucas Mouraa. Moura irtoaisi tiettävästi noin 25 miljoonalla eurolla.

Joe Hart (West Ham -> ?)

Englannin pitkäaikainen ykkösvahti on jäänyt lainaseurassaan täydelliseksi kakkosvahdiksi ja haluaa muualle torjuntavastuun toivossa. Pelissä ovat Hartinkin kohdalla ensi kesän MM-kisat. Newcastlen on arveltu olevan Hartista kiinnostunut, mutta riittääkö Harakoiden kassassa katetta?

Michy Batshuayi (Chelsea -> ?)

Belgialaishyökkääjä teki sunnuntaina jälleen kaksi maalia Chelsean cup-ottelussa, mutta Valioliigassa minuutit ovat olleet todella tiukassa. Batshuayikin haluaa Venäjän MM-turnaukseen, joten mies lienee halukas lähtemään jonnekin lainalle. Sevillan kerrotaan iskeneen Batshuayihin silmänsä.

Saako Batshuayi jostain muualta kausikortin avaukseen? Kuva: Getty Images

Jutun lähteenä on hyödynnetty The Timesia.