Sky: Leicesterin ennätyshankinta siirtyy lainalle toiseen valioliigaseuraan
Leicesterin seurahistorian kallein hankinta Islam Slimani ei ole onnistunut King Power Stadiumilla odotusten mukaisesti kesällä 2016 toteutuneen siirtonsa jälkeen. Kaiken oleellisen hänen tilanteestaan kertoo se, että hän on saanut tällä kaudella Valioliigassa peliaikaa vain 239 minuutin verran.
Katso Deadline Dayn kaikki tapahtumat reaaliajassa siirtosivultamme, joka päivittyy automaattisesti.
Slimani on ollut siirtohuhujen kohteena viime kesästä lähtien, mutta nyt Sky Sportsin mukaan hänen tilanteeseensa on viimein tulossa ratkaisu. Lähde uutisoi, että 29-vuotias hyökkääjä tulee siirtymään loppukauden ajaksi lainalle Newcastleen.
Ratkaisun uskotaan tyydyttävän kaikkia osapuolia, sillä Newcastlen valmentaja Rafael Benítez on etsinyt uutta hyökkääjää lähes koko tammikuun ajan ja myös Leicester on halunnut löytää Slimanille uuden osoitteen ainakin hetkellisesti.
Lähteen mukaan kaikki lainasiirtoa varten on jo sovittuna, mutta virallista vahvistusta odotetaan vielä.
Slimanin perässä olivat myös West Ham ja Ligue 1 -seura AS Monaco.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna