Entinen Englannin maajoukkuemies paljasti rajun hyväksikäytön lapsuudessa – ”Jäädyin ja olin kauhusta kankea”
Kuva: Getty Images
Entinen Englannin maajoukkuemies Kieron Dyer on avautunut lapsena kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nykyisin 39-vuotiasta keskikenttäpelaajaa hyväksikäytti isosetä Kenny.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Dyer puhuu järkyttävistä nuoruuden kokemuksistaan. Englantilainen oli isoäidin talossa tapahtuneen hyväksikäytön aikaan 11-12 vuotias.
Dyer puhui asiasta vasta tällä viikolle omalle perheelleen. Lukuisat tarinat entisiltä pelaajilta valmentajiensa hyväksikäyttäminä saivat miehen avaamaan oman tarinansa.
Kenny-setä aloitti hyväksikäytön Dyerin nukkuessa miehen sylissä isoäidin olohuoneessa.
– Kenny työnsi kätensä housuihini ja hyväili minua. Jäädyin ja olin kauhusta kankea. En tiennyt mitä tehdä. Kennyn täytyi huomata minun heränneen, sillä hän alkoi rauhoitella minua, Dyer kertoi Mail on Sundaylle.
– Hän pyysi minua antamaan viimeistelemään se, mitä hän teki. Oli kuin hän olisi transsissa. Hän sanoi ostavansa minulle paljon suklaata. Tiesin hänen tekevän jotakin todella väärää.
– Sitten hän laski päänsä syliini ja yritti harrastaa suuseksiä kanssani. Olin edelleen kauhistunut. Onnistuin kuitenkin työntämään hänet pois. Nostin housuni ylös. ”Älä kerro kenellekään”, hän sanoi. ”Tämä on meidän pieni salaisuutemme”.
Dyerin isosetä kuoli hänen ollessaan 21-vuotias. 33 ottelua Englannin maajoukkueessa pelannut keskikenttäpelaaja tuli tunnetuksi Valioliigassa Newcastlen riveissä.
Dyer pelasi myös West Hamissa, QPR:ssä, kotikaupungissaan Ipswichissä ja Middlesbroughssa.
Dyer kohtasi traumansa QPR:ssä pelatessaan puhuttuaan Sporting Chance -klinikan perustajalle Peter Kaylle.
– En halunnut osoittaa mitään heikkouksia, joten työnsin ihmiset pois luotani. Olisin ehkä menettänyt lapseni. Elin vuosia omillani surullisena miehenä. En ymmärtänyt hyväksikäytön muovanneen minusta sen ihmisen, joka olen, Dyer purki tuntemuksiaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi