Breaking: Nyt tuli mitta täyteen – valioliigaseuran puheenjohtajalle ja toimitusjohtajalle potkut
West Bromwich on tehnyt merkittäviä henkilöstömuutoksia seuran ylimpään johtoon.
Seuran omistava WBA Holdings -yhtiö on antanut potkut puheenjohtaja John Williamsille ja toimitusjohtaja Martin Goodmanille. Seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
– Haluamme kiittää Johnia ja Martinia heidän työpanoksestaan. Toivotamme heille kaikkea hyvää, tiedotteessa sanottiin.
Potkujen syy avattiin selvästi: huonot tulokset kentällä. West Brom on 27 kierroksen jälkeen Valioliigassa viimeisenä. Putoamisviivan paremmalle puolelle on matkaa jo seitsemän pistettä.
Tässä vaiheessa West Bromin toimitusjohtajaksi palaa hiljattain WBA Holdings -yhtiön johtajaksi palkattu Mark Jenkins.
Jenkins toimi West Bromissa johtotehtävissä vuodesta 2002 vuoden 2016 loppuun saakka. Tuolloin hän päätti erota, kun seuran oli hieman aiemmin ostanut kiinalainen Guochuan Lai. Sittemmin Jenkins palasikin West Bromin palvelukseen ja nyt vielä tuttuun tehtävään.
– On paljon tehtävää, mutta juuri nyt keskitymme vain loppukauteen, Jenkins sanoi.
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta