Man Cityn tähtihyökkääjä haki neuvoja brassilegenda Ronaldolta: ”Ihailen häntä entistä enemmän”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn brasilialaishyökkääjä Gabriel Jesus kysyi kotimaansa legendapelaajalta Ronaldolta neuvoja polven kuntoutukseen.
Jesus, 20, loukkasi polvensa uudenvuodenaattona ottelussa Crystal Palacea vastaan, ja hänen odotettiin palaavan Cityn harjoituksiin 4-6-viikon sisällä. Brassinuorukaisen vamma on kuitenkin ollut odotettua vakavampi, sillä Jesus ei ole vieläkään pystynyt palaamaan joukkueen treeneihin.
Ronaldo, 41, kärsi urallaan useista vakavista polvivammoista, mutta hänet muistetaan silti yhtenä kaikkien aikojen pelaajista.
– Sen lisäksi, että olen hänen faninsa, sain kunnian tutustua häneen ihmisenä, mikä sai minut ihailemaan häntä entistä enemmän, sanoi Jesus FourFourTwon mukaan.
– Hän on voittanut kaiken, mutta hän on silti nöyrä ja loistavaa seuraa. Olen ylpeä, että olen saanut häneltä apua ja neuvoja.
Jesus uskoo, että hänen polvensa on paranemassa, mutta hän ei halua riskeerata kesän MM-kisoja liian aikaisen paluun takia.
– Oloni on joka päivä parempi, mutta minun on kuntouduttava hyvin eikä liian nopeasti. Polven tilanne on monimutkainen varsinkin, koska en ole ennen loukannut sitä. Minun on pidettävä hyvää huolta itsestäni, jotta voin palata takaisin parempana kuin ennen.
– Päässäni pyöri monia negatiivisia asioita. Yritin jatkaa pelaamista, kun tunsin kipua polvessa, mutta en pystynyt.
– Se (loukkaantumis)hetki oli sekava, koska minä ajattelin maajoukkuetta ja loppukautta. Ajattelin kaikkea.
– Pystyn tällä hetkellä potkimaan palloa hieman. Kaipasin sitä paljon mutta olen yhä hieman peloissani. Viikon päästä käytän enemmän aikaa pallon kanssa ja lyhyen ajan päästä harjoittelen taas joukkueen kanssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin