Ruotsin pikkuseura pelasi seurahistorian suurimman ottelun – Arsenal ei tarjoillut vieraskoreutta

Pohjois-Ruotsissa, Östersundissa, ihmiset olivat torstai-iltana tulleet runsain joukoin katsomaan jalkapalloa. Ampumahiihtokilpailusta tunnettu ruotsalaiskylä sai vieraaksi Eurooppa-liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella suuren ja mahtavan Arsenalin. Kyyti oli ruotsalaisille ainakin tuloksellisesti yhtä kylmää kuin ilmakin. Arsenal vei otteluparin ensimmäisen osan lukemin 3-0.
Arsenal suorastaan dominoi ensimmäisen puoliajan alkupuoliskoa. Östersundin pelaamattomuus paistoi selvästi ja Arsenal vyörytti hyökkäyksiä kohti ruotsalaisen kyläseuran maalia. Östersund oli ehtinyt tämän vuoden puolella pelata vasta yhden virallisen ottelun Ruotsin cupissa.
Lopulta Arsenalin painostus palkittiin 13. minuutilla, kun Nacho Monreal vei vieraat 1-0-johtoon. Alex Iwobi laukoi boksin sisällä, Östersundin maalivahti Aly Keita sai torjuttua kevyen laukauksen, mutta ei saanut palloa vangittua. Monreal oli kärppänä paikalla ja laittoi paluupallon maaliin.
Peli jatkui maalin jälkeen lontoolaisten komennossa. Keita joutui venymään muun muassa Henrikh Mkhitarjanin laukauksen eteen. Arsenal siirtyi 24. minuutilla jo 2-0-johtoon. Mkhitarjan laittoi kovan keskityksen maalin edustalle ja pallo kimposi Östersund-toppari Sotirios Papagiannopoulosista maaliin.
Jalka kaasulta
Mukavan oloinen 2-0-johto vaikutti riittävän Arsenalille, sillä osuman jälkeen jalka nostettiin kaasulta. Samalla myös Östersund alkoi päästä paremmin ja paremmin peliin mukaan. Ruotsalaisseura alkoi saamaan pidempiä hyökkäyksiä ja ote kääntyikin yllättäen Östersundille.
Otteen kääntymisen myötä myös täyteen ahdettu Östersundin stadion lämpeni pakkasen keskellä upeaan kannustukseen. Östersund sai myös luotua muutaman tekopaikan. Saman Ghoddosin laukaus 29. minuutilla oli Östersundin vaarallisin tekopaikka avausjaksolla. Arsenalin maalinsuulla pelivuoron saanut David Ospina venyi kuitenkin laukauksen eteen.
Toisella puoliajalla Arsenalin ei tarvinnut kummoisia esittää. Östersund teki kaikkensa ja hallitsikin hienokseltaan peliä, mutta missään vaiheessa Tykkimiehillä ei mitään hätää ollut.
Vajaan tunnin kohdalla viimeistään Östersundin mahdollisuudet yllätykseen murenivat. Mesut Özil viimeisteli varmasti 58. minuutilla loppulukemat Mkhitarjanin hyvästä tarjoilusta. Maali oli Özilille jo kauden viides Eurooppa-liigassa.
Özilin maalin jälkeen loppu oli oikeastaan kosmetiikkaa. Östersund pyrki pelaamaan runsaslukuiselle yleisölle ja tekemään vimmatusti maalin. Tilaisuus aukesi lisäajalla, kun Östersundille vihellettiin rangaistuspotku. Ospina venyi kuitenkin hienosti Tom Pettersonin heppoisen rankkarin eteen.
Toinen osaottelu pelataan ensi viikon torstaina Lontoossa. Tällä hetkellä Arsenal on todella vahvasti kiinni jatkopaikassa. Mikäli Östersund vielä nousisi takaa-asemasta jatkopaikkaan, olisi se ehdottomasti Eurooppa-liigan tämän kauden suurin yllätys.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Guardian: Erik ten Hag ei ole potku-uhan alla
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Frank Lampard on kiinnostunut huippupestistä Skotlannissa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”