Evertonin floppikärki ei halua palata Englantiin: ”Olen siellä missä haluan olla”
Evertonista espanjalaiseen Sevillaan tammikuussa lainalle siirtynyt hyökkääjä Sandro Ramírez ei halua enää palata Englantiin.
Ramírez, 22, siirtyi Evertoniin viime kesänä 6 miljoonalla eurolla Málagasta, ja häntä pidettiin yhtenä siirtoikkunan parhaimmista kaappauksista. Espanjalaiskärki kun iski viime kaudella kaikissa kilpailuissa yhteensä 16 maalia.
Britteinsaarilla Ramírez ei kuitenkaan tuntunut pääsevän vauhtiin millään. Hän ehti pelata Evertonissa 15 ottelua, joissa hän teki vain yhden osuman ennen lainasiirtoaan.
Ramírez kertoi espanjalaisradiolle, että ei ole kiinnostunut palaamaan kuluvan kauden jälkeen Goodison Parkille.
– Olen ollut täällä kaksi viikkoa ja haluan jatkaa ensi kaudella Sevillassa. Olen siellä, missä haluan oikeasti olla, sanoi Ramírez Mirrorin mukaan.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”