Arsenalille kauden toinen kotitappio – aiheuttajana ruotsalaisseura, jonka kotikunnan väkiluku pienempi kuin Emiratesin kapasiteetti

Kun Arsenalin vastustajaksi Eurooppa-liigan pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle arvottiin vasta kaksi kautta Allsvenskanissa pelannut pohjoisruotsalainen Östersund, tuli monen mieleen parista varmasti sana ”läpihuutojuttu”.
Kun Arsenal vielä voitti ensimmäisen osaottelun vieraskentällä 3-0, piti mittelön viimeistään olla taputeltu. Vaan mitä vielä.
Sisukas Östersund saapui Emirates Stadiumille sataprosenttisella asenteella, ja teki nimekkään isäntänsä elämän vaikeaksi. Östersund voitti avausjakson laukaukset kohti maalia -tilaston 4-1, ja mikä tärkeintä, maalitilaston 2-0.
Osumat syntyivät ensimmäisen puoliajan puolivälin tietämissä vain 70 sekunnin välein. Molempiin maaleihin kauniin pystysyötön tarjoili iranilainen Saman Ghoddos. 1-0 -maali merkittiin palestiinalaistaustaisen Hosam Aieshin nimiin ja toinen Ruotsin A-maajoukkueeseen hiljattain nousseen Ken Seman tiliin.
Keltanokilta näissä ympyröissä näyttivät tilanteissa Rob Holding ja Calum Chambers, eivät suinkaan Östersundin kansainvälisesti kokemattomammat kaverit.
Arsenal poistui pukusuojan uumeniin vihellyskonsertin saattelemana, mutta lukuisilla paikan päälle matkustaneilla ruotsalaiskannattajilla oli hauskaa.
Moni saattoi elätellä jo toiveita suuremmastakin sensaatiosta, mutta toivonkipinä puhallettiin sammuksiin heti toisen jakson alussa. Östersund-puolustukselle sattui paha virhe, jonka Sead Kolasinac armotta hyödynsi: 1-2. Vieraat olivat jatkopaikasta taas kahden maalin päässä.
Bensa alkoi hiljalleen Östersundin koneesta loppua, ja maalivahti Aly Keita sai venyä parhaimpaansa säilyttääkseen vieraiden johdon. Sen hän kuitenkin teki, eikä Arsenal enempää maaleja saanut aikaiseksi.
Östersund ansaitsee upeasta matkastaan tämän kauden europeleissä ehdottomasti kaikki mahdolliset hatunnostot, mutta Arsenalin materiaaliylivoima oli lopulta sille kuitenkin liikaa. Gunners jatkaa 16 parhaan joukkoon yhteismaalein 4-2.
Ylipäätään voitto Emirates Stadiumilla oli Östersundilta melkoisen kova temppu. Aiemmin siihen oli nimittäin tällä kaudella pystynyt vain ja ainoastaan Manchester United.
Eurooppa-liigan puolivälieräparit arvotaan perjantaina. 16 parhaan joukkoon selviytyivät seuraavat joukkueet:
Red Bull Salzburg
Viktoria Plzen
Arsenal
Lyon
Marseille
Borussia Dortmund
RB Leipzig
Lazio
AC Milan
Sporting Lissabon
TsSKA Moskova
Lokomotiv Moskova
Pietarin Zenit
Athletic Bilbao
Atlético Madrid
Kiovan Dynamo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen