Lähde: Brasilian nuori hyökkääjätähti karkaamassa valioliigaseurojen nenän edestä Saksaan – seura haluaa 60 miljoonaa euroa
20-vuotias Malcom on noussut ryminällä yhdeksi Euroopan tavoitelluimmista nuorista hyökkääjistä. Tammikuussa Arsenal epäonnistui hankkimaan brassin.
Malcom on yhdistetty Englannissa myös Manchester Unitediin ja Tottenhamiin.
[readmore from=Malcom]
Nyt kuitenkin Bundesliigan suurseura Bayern München on jättämässä valioliigajoukkueet nuolemaan näppejään. Sport Bildin tietojen mukaan Bayernin edustajat ovat jo tavanneet Malcomin asianhoitajia.
Saksalaislähde kertoo Malcomin agentin päässeen jo Bayernin kanssa sopuun viisivuotisesta sopimuksesta.
Bayern ei ole kuitenkaan vielä neuvotellut Malcomin seuran Bordeaux’n kanssa. Brassi on ranskalaisjoukkueen kanssa vuoteen 2021 saakka ulottuva sopimus.
Sport Bildin mukaan Bordeaux haluaa Malcomista vähintään 60 miljoonaa euroa. Bayern saattaa nyt viedä sen pisimmän korren englantilaisten nenän edestä.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”