Arsenal jäi jotakuinkin jyrän alle sunnuntaina pelatussa Liigacupin finaalissa. Manchester City oli parempi lukemin 3-0. Pelin jälkeen Arsenalin päävalmentaja Arsène Wenger kritisoi voimakkaasti ottelun tuomaristoa. Lue tästä, mitä Wenger sanoi. Nyt myös Arsenalin keskikentällä tahkonnut Jack Wilshere avasi sanaista arkkuaan. Wilshere avautui tuomarityöskentelystä omalla Instagram-tilillään. – Vaikeaa pukea tunteita sanoiksi. City on hyvä joukkue ja he ansaitsivat voiton. Moni on kertonut mielipiteensä meistä ja meidän on hyväksyttävä kritiikki, Wilshere aloitti ja jatkoi: – Samaan hengenvetoon on sanottava, etten voi hyväksyä joitain tuomioita, jotka menivät meitä vastaan. Sanoivat ihmiset mitä tahansa avausmaalista, siinä oli rike. Toinen maali oli paitsio. Avausjaksolla olisi pitänyt tulla punainen. – Kyllä, tätä tapahtuu jalkapallossa, mutta silti sitä on vaikeaa hyväksyä. Ja ihmiset sanovat, että me etsimme tekosyitä, mutta nämä ovat faktoja. – Joka tapauksessa meidän on noustava takaisin ylös, alkaen torstaista. Kiitos kaikille Tykkimiehille tuesta. Uskokaa minua: meistä tuntuu samalta, mutta meidän on pysyttävä yhdessä.

Arsenalilla on revanssin paikka jo torstaina, sillä joukkue kohtaa Man Cityn heti uudestaan – tällä kertaa Valioliigan puolella.

LUE MYÖS: