Craig Bellamyn ensimmäinen valmennuspesti kaatui omistajanvaihdokseen: ”Ehdoista oli jo sovittu”
Kuva: Getty Images
Walesilainen pelaajalegenda, seitsemässä eri seurassa Valioliigaa pelannut Craig Bellamy kertoo, että hän oli hyvin lähellä saada elämänsä ensimmäisen päävalmentajapestin. 38-vuotias Bellamy neuvotteli Ykkösliigan Oxford Unitedin kanssa viikkoja, mutta pesti kariutui seuran vaihdettua omistajaa.
– Minuun otettiin yhteyttä, joten menin keskustelemaan heidän kanssaan. Tapasimme useita kertoja kolmen viikon aikana, Bellamy kertoi Sky Sportsin The Debatessa.
– He olivat hienoja ihmisiä, jotka halusivat viedä seuraa eteenpäin. Näkemyksemme osuivat todella hyvin yksiin. Pääsimme jopa sopimusehdoista sopuun, mutta sitten viime hetkellä seura sai uuden omistajan. Olin tietoinen siitä, että niin saattaisi käydä.
[readmore from=Craig-Bellamy]
– Sain tilaisuuden tavata uuden omistajan (Sumrith Thanakarnjanasuthin). Keskustelujen sävy oli kuitenkin erilainen kuin vanhan omistajan kanssa. Halusin lisää harkinta-aikaa.
Tällä hetkellä Bellamy toimii Cardiffissa akatemiavalmentajana. Hän haluaa vielä managerin tehtäviin korkeammille tasoille, mutta kiirettä mies ei aio pitää.
– Tällä hetkellä olen tilanteeseeni tyytyväinen. Haluan päästä valmentamaan, mutta pestin pitää olla oikea.
– Ensimmäinen valmennuspesti on todella tärkeä. Jos en onnistu siinä, en ehkä saa toista tilaisuutta. Ihan sama millä tasolla se on – Konferenssissa, Kakkosliigassa, Ykkösliiigassa tai Mestaruussarjassa. Kunhan suhde omistajan kanssa vain toimii, Bellamy korostaa.
Oxfordia valmensi tammikuuhun asti Pep Clotet, mutta sittemmin tehtävää on hoitanut väliaikaisesti Derek Fazackerley. Bellamyn lisäksi Oxfordin manageriksi oli tyrkyllä myös Arsenal-legenda Sol Campbell, mutta hänkin vetäytyi sittemmin hausta.
LUE MYÖS:
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana