20 miljoonan puolustaja laitettiin kuntokuurille – kohta kaksi kuukautta pelaamatta
Kuva: Getty Images
Kevin Wimmeristä tuli viime kesänä Stoken seurahistorian toiseksi kallein hankinta, kun seura maksoi puolustajasta 18 miljoonaa puntaa (reilut 20 miljoonaa euroa). Hän ei kuitenkaan ole onnistunut joukkueen odottamalla tavalla.
Sen jälkeen kun Paul Lambertista tuli Stoken päävalmentaja, ei Wimmer ole ollut kertaakaan edustusjoukkueen kokoonpanossa Valioliigassa. Sen sijaan hänet on nähty kahdesti Stoken reservijoukkueen otteluissa.
The Telegraphin mukaan pääsyy tähän on se, ettei Wimmer ole Lambertin mielestä fyysisesti tarpeeksi hyvässä kunnossa. Lähde kertoi, että nyt hänet on laitettu kuntokuurille, jonka tavoitteena on saada toppari jälleen fyysisesti pääsarjatason vaatimalle tasolle.
Stoke on ollut suurissa vaikeuksissa koko kauden ajan. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, mutta eroa putoamisviivan yläpuolelle on vain yhden pisteen verran. Suurimmat ongelmat ovat olleet juurikin puolustuspäässä, sillä joukkue on päästänyt yhdessä West Hamin kanssa enemmän maaleja kuin mitkään muut joukkueet.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä

- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta