Katalonialaismedia Sport uutisoi, että Manchester United on erittäin kiinnostunut vahvistamaan puolustustaan FC Barcelonan Samuel Umtitilla.

Ranskalaispuolustaja pelaa toista kauttaan Camp Noulla ja hänen otteet ovat olleet erinomaisia. Hyvien peliesitysten seurauksena Barcelona ei luonnollisesti halua 24-vuotiaasta pelaajastaan luopua, mutta Man Unitedin mahdollisuus piilee ulosostoklausuulissa.

Umtiti maksoi Barcelonalle 25 miljoonaa euroa, joten hänen sopimukseensa kirjattiin vain 60 miljoonan euron ulosostoklausuuli. Viimeistään tällä kaudella Umtiti on osoittanut, että hänen oikea arvonsa on nykymarkkinoilla paljon enemmän.

Barcelona on halukas tekemään Ranskan maajoukkuepelaajan kanssa uuden jatkosopimuksen mahdollisimman pian, mutta Umtitin uskotaan pohtivan vaihtoehtojaan. Aiemmin myös Manchester City yhdistettiin häneen, mutta Aymeric Laporten siirron myötä, Man Unitedin ei tarvitse kilpailla paikallisvastustajansa kanssa.

Man Unitedin uskotaan olevan varsin tietoinen siitä, että Umtiti on saatavilla vain sen aikaa, kun hänellä ei ole uutta jatkosopimusta allekirjoitettuna. Lähteen mukaan tämä on saanut seuran ilmoittamaan kiinnostuksestaan Umtitin veljelle.