West Hamin kannattajakulttuuri muistuttaa menneisyydestään
Kuva: Getty Images
Riippumatta seuran viime aikojen urheilullisesta menestyksestä West Ham on yksi suurista jalkapalloyhteisöistä. Sitä se on varsinkin kun puhutaan kannattajakulttuurista, niin hyvässä kuin pahassa.
Jostain näkökulmasta vaarallisestikin romantisoidut, menneiden vuosikymmenten huligaaniajat muistuttavat olemassaolostaan myös vuonna 2018. Näin ainakin, mikäli ajatellaan kannattamisen fanaattisuutta ja sitä, miten pitkälle sen puitteissa jotkut tahot katsovat voivansa toimia.
West Ham United Independent Supporters’ Association -nimisen kannattajaryhmän
johtaja Mark Walker peräänkuuluttaa seuran vastuuta tilanteessa. Walker oli mukana suunnitelmissa järjestää seuran johtoportaan toimintaa vastustavaa marssia lauantain Burnley-ottelun alle, saaden tuloksena itseensä kohdistuneen tukun uhkauksia ja solvauksia.
– Jotkut jutut joita minulle lähetettiin, saivat minut pelkäämään turvallisuuteni puolesta.
Pitkäaikainen kannattajatoiminnan vetäjä hämmästelee sitä hiljaisuutta, jolla West Ham virallisena organisaationa on tilannetta kohdellut.
– Olisi ollut mukavaa saada seuralta jonkinlainen julkinen signaali siitä, että he ovat huomioineet kärjistyneen tilanteen. Ymmärrän etteivät he halua sotkeentua kaikkeen tähän liittyvään, mutta olisin odottanut jonkinlaista kannanottoa.
Walkerin eri viestintävälineitten kautta saamat uhkaukset ovat jatkuneet viikon ajan. Ainakin Facebookin puolella niitä tämän mukaan ovat lähettäneet Real West Ham Fans Groupin jäsenet. Tämän ryhmän juuret taas juontavat väkivaltaisten vuosien epäviralliseen Inter City Firm -jengiin. Kuten tavallista, asiaan liittyvät myös kannattajaryhmien suorat tai epäsuorat linkit erilaisiin poliittisiin liikkeisiin.
Tämän hetkisen tiedon mukaan marssi ja siihen liittyvät protestit on peruttu.
West Ham kohtaa Burnleyn Suomen aikaa kello 17 alkavassa ottelussa.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Alexander Isak teki viimein maalin Valioliigassa – näin Arne Slot kommentoi
- Rúben Amorim kertoi, miksi Manchester United tekee niin paljon erikoistilannemaaleja
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Mikel Merino: Moisés Caicedon taklaus oli ”kammottava”
- Chelsea piti alivoimalla Arsenalin kurissa – Caicedolle uran ensimmäinen ulosajo
- Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Mikel Merino: Moisés Caicedon taklaus oli ”kammottava”
- 50 maalin raja rikki ennen joulukuuta – Frank Lampardin joukkue pelaa hurjaa kautta
- Rúben Amorimilta suorasanaista kritiikkiä pelaajalleen
- Rúben Amorim kertoi, miksi Manchester United tekee niin paljon erikoistilannemaaleja
- Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
- Chelsea piti alivoimalla Arsenalin kurissa – Caicedolle uran ensimmäinen ulosajo
- Italian suurseura kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä
- Alexander Isak osui viimein! Liverpoolille voitto