Times: Manchester City kääntänyt katseensa Saksan maajoukkuepelaajaan
Manchester Cityn on huhuttu pitkään olevan kiinnostunut Shakhtar Donetskin brasilialaispelaaja Fredistä. The Timesin tuoreimpien tietojen mukaan kiinnostus on viime viikkojen aikana hiipunut, eikä seura aio tavoitella häntä enää kesän siirtomarkkinoilla.
Useiden lähteiden mukaan Pep Guardiola suunnitteli Fredille roolia Fernandinhon pitkäaikaisena korvaajana. Lähes varmana pidetty siirto on kuitenkin lähteen mukaan tällä hetkellä melko epätodennäköinen.
Fredin sijaan Man City tulee tavoittelemaan kyseiseen rooliin Borussia Dortmundin Julian Weigliä.
22-vuotias nuorukainen on pelannut kesästä 2015 saakka nykyisessä seurassaan. Otteet Bundesliigassa ovat olleet erinomaisia ja avanneet hänelle portit Saksan maajoukkueeseenkin.
Weigl on monipuolinen pohjapelaaja, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan topparinakin. Yksi hänen vahvuuksista on syötteleminen, joten sopeutuminen Guardiolan pelityyliin pitäisi sujua ongelmitta.
Weigl on Frediä nuorempi ja hänen sopimuksensa on voimassa kesään 2021 asti, joten hänen hintalappunsa tulisi todennäköisesti olemaan suurempi kuin aikaisemmalla vaihtoehdolla, mutta Guardiola kokee hänet parhaaksi vaihtoehdoksi.
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää