Englannin manageri perusteli alavireisen pelaajan valinnan – ”Mielestäni sellaisella on painoa”
Gareth Southgate nimesi tällä viikolla ensimmäisen Englannin valmistavan maajoukkueryhmän MM-vuonna. Maaotteluihin Hollantia ja Italiaa vastaan valittu joukkue sisälsi muutaman yllätyksen.
Eniten puhutti West Bromwichin keskikenttäpelaajan Jake Livermoren mukanaolo, sillä pelaaja ei ole ollut tällä kaudella vakituinen avauksen mies edes Valioliigan jumbojoukkueessa.
Southgate kuitenkin tukee puolustavaa keskikenttäpelaajaa.
– Jakella on vaikeaa seurassa, mutta minulle hän on itsestäänselvä valinta. Peluutimme Jakea muutamassa ottelussa ja hän on tehnyt hyvää työtä joukkueessa. Jätimme hänet marraskuussa pois ryhmästä. Hän oli jo lähdössä lomalennolle, kun kutsuimme hänet takaisin viime hetkellä, Southgate kertoi The Guardianille.
– Hän jätti perheensä lentokentällä ja liittyi mukaamme. Mielestäni sellaisella on painoa, kun rakennamme kulttuuria ja joukkuehenkeä ryhmäämme. Se ei tarkoita, että hän olisi varmistanut kisapaikkansa Venäjälle. Se kuitenkin oikeuttaa hänen paikkansa pysyä tässä joukkueessa. Ymmärrän kritiikin Jaken valinnasta, mutta tästä erityisestä syystä teimme sen tällä kertaa.
Englanti kohtaa ensi viikon perjantaina ensimmäisessä maaottelussa Hollannin. Italia on vuorossa 27. päivä maaliskuuta.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen