Nähtiinkö Valioliigassa oranssin kortin arvoinen taklaus? Entinen huipputuomari kertoo mielipiteensä

Stoken kokeneen keskikenttämiehen Charlie Adamin ulosajo oli yksi Valioliigan viikonlopun kierroksen suurista puheenaiheista.
Adam sai avausjaksolla suoran punaisen kortin taklauksesta, jonka kohteena oli Evertonin Wayne Rooney. Joidenkin mielestä erotuomari Martin Atkinsonin tuomio oli oikea, kun taas toisten mukaan keltainen kortti olisi riittänyt.
– Luulin hänen nostavan keltaisen kortin. Olosuhteet eivät olleet loistavat, ja tietenkin Wayne ehti siihen ennen minua. Menin Waynen luo vain nähdäkseni, pitikö hän sitä pahana taklauksena. Hän sanoi ”ei”, Adam totesi ottelun jälkeen.
Esimerkiksi brittilehti Daily Mail pohti, olisiko Adamin tapauksessa voitu käyttää hypoteettista oranssia korttia – keltaisen ja punaisen kortin välimuotoa. Silloin Adam olisi joutunut jäähylle tietyksi ajaksi ja kukaan tuskin olisi valittanut tuomiosta. Nyt skottipelaajalta jäävät väliin myös tärkeät ottelut Arsenalia, Tottenhamia ja West Hamia vastaan.
Entinen huipputuomari Graham Poll arvioi Daily Mailissa, että Atkinson toimi tilanteessa oikein antaessaan punaisen kortin, koska Adam tuli tilanteeseen nappulat edellä ja olisi voinut aiheuttaa vastustajalle vakavan loukkaantumisen. Pollin mukaan jäähyt voisivat kuitenkin tulla kyseeseen jalkapallossa.
– Jäähyt olisivat sopivia tuomioita teknisiin rikkeisiin, kuten liialliseen suunsoittoon, ylenpalttisiin tuuletuksiin tai tilanteisiin, joissa kaksi keltaista korttia eivät oikeastaan ole punaisen arvoisia, kommentoi Poll.
Punainen kortti oli lauantain ottelun kulminaatiopiste. Aiemmissa vieraspeleissään vaikeuksissa ollut Everton voitti loppulukemin 2–1.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- TyC Sports: Liverpoolin jättihankinta toteutuu seuraavien päivien aikana – pelaajan agentti matkustaa Englantiin
- Virallista: Laitapuolustaja jatkosopimukseen Manchester Unitedin kanssa: ”Intohimoni tätä seuraa kohtaan on vain kasvanut”
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Arsenalilla ei aikomustakaan luopua nuorukaisestaan – vaikea kausi alla
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”