Monacon hyökkääjä Thomas Lemar myöntää olevansa pettynyt siihen, ettei jo lähes selvänä pidetty siirto Valioliigaan tapahtunut viime kesänä.

Arsenalin kirjoilla vielä tuolloin ollut Alexis Sánchez näytteli siirtotarinassa ilmeisen suurta roolia. Kun kesän siirtoikkuna oli sulkeutumassa, chileläisen kerrottiin jo pakanneen muuttokuormansa kohti Manchesteria – tosin tuolloin osoitteksi luultiin Cityä. Ikkunan viimeisenä päivänä Sánchezin lähtöaikeet kuitenkin pysähtyivät, jatkuakseen taas tammikuussa Manchester Unitediin. Lemarin siirto Lontooseen kariutui tietojen mukaan aivan viime metreillä.

Jo tässä vaiheessa selkeää kiinnostusta 22-vuotiaan palveluksia kohtaan osoitti myös Liverpool, joka haki, ja edelleen hakee korvaajaa Barcelonaan siirtyneelle Philippe Coutinholle.

– Olin hieman pettynyt, kyllä. Mutta kun tilanne on ohi, se on ohi.

Toivo siirrosta Englantiin elää kuitenkin edelleen nyt, kun uusi siirtoikkuna alkaa taas lähestyä.

– Jatkan työntekoa sen eteen, että nämä seurat palaisivat neuvotteluihin. Olen avoin tarjouksille. Olen jalkapalloilija – haluan pelata jalkapalloa, enkä sen suhteen sulje mitään ovia.

Lähde: The Independent