Arsenalin ex-pelaaja Samir Nasrista: ”Hän on idiootti, enkä tule koskaan kunnioittamaan häntä”
Kuva: Getty Images
Nuori Emmanuel Frimpong nousi Arsenalin edustusjoukkueeseen ensimmäisen kerran vuonna 2011. Hän oli seurassa vuoteen 2014 asti, eikä koskaan onnistunut lyömään kunnolla läpi.
Nykyään Kyproksen pääsarjan Ermis Aradippoussa pelaava Frimpong kertoi ajastaan lontoolaisseurassa The Telegraphille. Arsenalissa tähtipelaajan asemassa tuolloin ollut Samir Nasri nousi esiin varsin negatiivisesti.
Ensimmäiseksi Frimpong muisteli Liverpool-tappiota kaudella 2011-12, kun hänet ajettiin punaisella kortilla ulos.
– Kun peli päättyi, olimme pukuhuoneessa ja oletin [Arsène] Wengerin olevan todella vihainen. Hän oli loppujen lopuksi todella rauhallinen, mutta jostakin syystä Nasri astui esiin ja sanoi, että ”hävisimme pelin sinun takiasi”, Frimpong kertoi.
– Olin nuori pelaaja silloin. En tiennyt, mitä tehdä. Olin todella pettynyt itseeni ja tunsin, että olin pettänyt kaikki. Sitten hän tuli ja alkoi syyttelemään minua.
Nasrin käyttäytyminen oli samaa luokkaa myös muulloin.
– Hänen täytyi aina sanoa minulle jotain, jos vaikka menetin pallon harjoituksissa. Kerran hän sanoi, että ”voisin ostaa sinut, jos haluaisin”. Rehellisesti sanottuna hän varmaan olisi voinut, mutta silti.
– En pidä hänestä. Syy siihen on se, että hän on idiootti ja yksinkertainen. En tule koskaan kunnioittamaan häntä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Toimittaja: Chelsea kiikaroi La Ligan huippupuolustajaa
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä

- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin