Arsène Wenger kehui joukkueensa henkistä lujuutta: ”Tätä haluamme faneillemme antaa”
Kuva: Getty Images
Arsenal otti sunnuntaina tapahtumarikkaassa ottelussa Southamptonia vastaan 3-2 -kotivoiton ja kasvatti voittoputkensa jo kuuden pelin mittaiseksi (raportti). Vaikka Valioliigan kärkinelikko on jo karannut Gunnersin ulottumattomiin, on manageri Arsène Wenger tyytyväinen joukkueensa henkiseen vahvuuteen.
– Kun pelataan kolmen päivän väliin, ei pelinopeuteen pääseminen ole helppoa. Olimme tänään kahdesti vaikeassa tilanteessa – ensin 0-1 -tappiolla ja sitten 2-2 -numeroissa – mutta löysimme jälleen ratkaisun, Wenger kehui ryhmäänsä pelin jälkeen Sky Sportsille.
– Se osoittaa, että vaikka jalat eivät toimisikaan siten miten toivomme, meillä on riittävästi henkisiä voimavaroja ottelujen voittamiseksi.
Vaikka Arsenal ilmoitti ottelun olleen loppuunmyyty, oli stadionin täyttöaste pelissä Sky Sportsin arvion mukaan ehkä vain 70 prosenttia. Siitä huolimatta Wenger kehui myös kannattajien tukea omilleen.
– Se riippuu meistä. Pelin alussa ihmiset olivat ehkä vähän kärsimättömiä, koska pelasimme hyvää joukkuetta vastaan, mutta kun peli eteni, yleisö tuli tueksemme.
– Me haluamme voittaa jokaisen ottelun, sillä uskomme voittojen vahvistavan meitä. Emiratesille tullaan katsomaan jalkapalloa ja maaleja. Olemme viime aikoina tehneet vähintään kolme maalia jokaisessa pelissä, ja sellaista me haluammekin faneillemme antaa, Wenger sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”