Swansean lainapelaaja Renato Sanchesilla ”ei ole mitään mahdollisuutta” osallistua kesän MM-kisoihin, uskoo joukkueen manageri Carlos Carvalhal.

Bayern Münchenistä Walesiin lainattu Sanches, 20, oli kaksi vuotta sitten Portugalin maajoukkueen avainpelaajia, kun maa voitti EM-kisojen mestaruuden. Sanchesin hienot esitykset noteerattiin turnauksen parhaan nuoren pelaajan palkinnolla.

Sanches siirtyi samana kesänä kotimaansa Benficasta Bayern Müncheniin suurien odotuksien saattelemana, mutta viimeiset kaksi kautta ovat olleet suuria pettymyksiä.

Kuluvalla sesongilla hän on päässyt Valioliigassa aloituskokoonpanoon vain yhdeksän kertaa. Viimeksi tammikuussa pelannut Sanches toipuu yhä takareisivammasta, mikä ei Carvalhalin mukaan nosta hänen mahdollisuuksiaan päästä kisoihin.

– En usko, että hänellä on mitään saumaa lähteä MM-kisohin, sanoi Carvalhal FourFourTwon mukaan.

– Neuvoin häntä madaltamaan odotuksiaan, sillä heillä (Portugalilla) on paljon hyviä pelaajia. Hän on osa sitä ryhmää, mutta häneltä on jäänyt väliin paljon pelejä.

– Ymmärrän, että hän haluaa treenata adrenaliinilla, koska hän uskoo pääsevänsä MM-kisoihin, mutta sanoin hänelle, että tuolla tavoin jälleenloukkaantumisen riski on erittäin suuri.