Manchester Unitedin entinen brasilialaispuolustaja Rafael da Silva rakasti seuraa, mutta ei malttanut odottaa, että pääsee lähtemään pois. Brassin turhautumiseen oli tasan yksi syy: manageri Louis van Gaal.

Rafael, 27, siirtyi Unitedista Ranskalaiseen Lyoniin kesällä 2015, vuosi van Gaalin nimityksen jälkeen. Brassipuolustaja kertoi kylmistä väleistään hollantilaisluotsiin ESPN:n haastattelussa.

– Kun van Gaalin tulo julkistettiin, neljä tai viisi ihmistä, joista osa oli pelaajia, soitti minulle ilmoittaakseen, että hän (van Gaal) ei pidä brasilialaisista pelaajista.

– He ottivat esimerkiksi Rivaldon Barcelonassa, mutta minä en uskonut sitä.

Rafael sai pian huomata, että hänen ystävänsä saattoivat olla oikeassa.

– Van Gaal kutsui minut ensimmäisellä kaudella toimistoonsa ja sanoi, että ”voit lähteä”. Se tapaaminen kesti yhden minuutin. Se oli siinä. ”Voit lähteä”. Minulla kesti hetken siirtyä muualle, mutta toivoin siirtoa epätoivoisesti, ja se saa minut surulliseksi, sillä rakastan kaikkea Manchester Unitedissa.

– Van Gaal lähetti minulle tekstiviestin, jossa luki: ”Kyllähän sinä tiedät, miten jalkapallo toimii”. En voinut uskoa sitä. Hän ei puhunut minulle ja sitten hän toivotti minulle hyvää jatkoa tekstiviestitse. Vastasin ”kiitos”. Olin vain kohtelias, mutta olin vihainen.

Brassipakin ja van Gaalin kemiat eivät yksinkertaisesti kohdanneet.

– Van Gaal ei ole huono valmentaja, en vain pitänyt hänen luonteestaan. Yhtenä päivänä odotin kantiinissa ruokaa. Van Gaalilla oli tapana jutella meille joka päivä, kun olimme syöneet. Olin juuri saanut päävamman pelistä Yeovilia vastaan – se oli yksi harvoista peleistäni sillä kaudella – ja kosketin kipeää kohtaani. Kolmen tai neljän sekuntin jälkeen hän (van Gaal) koski päätäni ja sanoi ”Miksi et kunnioita minua?”

– Nousin ylös ja vastasin: ”Kunnioitan sinua aina. En ole ikinä sanonut mitään epäkunnioittavaa sinulle.” Olen kärsivällinen kaveri, mutta silloin suutuin. En ollut tehnyt mitään väärin.

Antonio (Valencia) sanoi minulle myöhemmin, että ”sinä et tule enää pelaamaan”. Pelaajat eivät puhuneet tuolla tavalla takaisin van Gaalille. Antonio oli lähes oikeassa. En pelannut juuri ollenkaan enää.

Lopulta Rafael sai tarpeekseen.

– Rakastan Manchester Unitedia, mutta halusin epätoivoisesti pois. Tasan yksi mies sai sen aikaan. En kestänyt häntä enää.

Van Gaal vietti lopulta Manchester Unitedissa vain kaksi kautta. Hän voitti FA Cupin toukokuussa 2016, mutta sai valmennusryhmänsä kanssa potkut vain kaksi päivää myöhemmin.