Ennakko: Liverpoolin ja AS Roman vääntö Mestarien liigassa alkaa
Kuva: Getty Images
Tänä iltana käynnistyy taistelu Mestarien liigan finaalipaikasta viimein ihan konkretian tasolla. Jürgen Kloppin Liverpool-miehistö asettuu kotikentällään Anfieldillä kello 21.45 alkavassa ottelussa Eusebio Di Francescon luotsaamaa AS Romaa vastaan.
Historia on tämän illan isäntien puolella – Liverpool ei ole vielä koskaan hävinnyt Romalle Mestarien liigassa, tai sitä edeltäneessä Euroopan cupissa. Tosin otteluita on ollut vain kolme, joista kaksi päättynyt tasan. Toinen tasapeleistä on silti Merseysidella hyvin muistissa; se tapahtui finaalissa vuonna 1984 – Liverpool voitti Stadio Olimpicolla pelatun ottelun ja mestaruuden lopulta rankkareilla 4-2.
Mohamed Salah on onnistunut maalinteossa jokaisessa aloittamassaan neljässä Mestarien liigan ottelussa tällä kaudella – vain Steven Gerrard on onnistunut iskemään seuralle osuman viidessä perättäisessä kilpailun pelissä, kaudella 2007-2008.
Roman Edin Dzeko puolestaan on ollut osallisena kuudessa joukkueensa kahdeksasta vieraskentällä Mestarien liiga -kaudella tekemästä maalista.
Isännät pääsevät illan otteluun erinomaisesta terveystilanteesta, ainakin kauden vaiheen huomioiden. Poissa varmuudella ovat vain pitkäaikaispotilaat Adam Lallana, Emre Can ja Joel Matip. West Brom -ottelusta lihasvaivan takia sivussa ollut puolustaja Nathaniel Clyne osallistui eilisiin harjoituksiin, ja on näin Kloppin käytettävissä.
Roman Di Francesco ei juuri halunnut kokoonpanostaan ennen määräaikaa kertoa, mutta poissaolijoiden listaan kuuluvat ainakin polvivaivaiset Rick Karsdorp ja Grégoire Defrel. Joukkueensa tilanteesta puhumisen sijaan portugalilainen maalaili UEFAn sivustolla Anfieldista.
– Englantilaisten stadionien kauneus on hämmästyttävää, emmekä ole italialaisilla areenoilla tottuneet kannattajien tukeen samalla tavoin kuin mitä Liverpoolissa on nähty.
Jotain itse ottelustakin vieraitten valmentajalta sentään irtosi.
– Meidän pitää pelata joukkueena selkeämmin kuin koskaan. Liverpool eroaa Barcelonasta temponsa puolesta – meidän on otettava kaikki irti heidän mahdollisista heikkouksistaan.
Klopp kommentoi illalla koettavan kaltaisia tapahtumia hänelle tyypilliseen tapaan.
– Nämä ovat aivan erityisiä hetkiä. Jos et pysty nauttimaan niistä, sinussa on jotain vikaa.
Joukkueet lähtevät otteluun erilaiset jaksot takanaan. Molemmat pelasivat edellisellä kierroksella omissa sarjoissaan vieraissa, Liverpool tasasi pisteet West Bromin kanssa luvuin 2-2, Roma voitti SPAL:in 3-0.
Kaikki sarjat huomioiden illan isännillä on takanaan kuuden tappiottoman pelin putki, johon mahtuu kaksi tasatulosta. Vierailla on ollut epätasaisempaa; kaksi voittoa, kaksi tasapeliä, kaksi tappiota.
Liverpool-AS Roma tiistaina 24.4. kello 21.45
Ottelua voi seurata sekä Viasatin että YLE:n kanavilta.
Toinen osaottelu pelataan Roomassa keskiviikkona, 2.5.
Lähteet: Opta, UEFA, Liverpool
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa