Iso maalivahtiruletti käynnistymässä – tuoko myös Valioliigaan uuden huippunimen?
Kuva: Getty Images
Saksalainen Sport Bild kertoo kiinnostavia tietoja maalivahtien liikkeistä, jotka saattavat vaikuttaa useampaan isoon jalkapallosarjaan.
Asian keskiössä on ennen muuta Leverkusenin torjuja, Arsenal-huhuissa liikkunut Bernd Leno, jonka suhteen saattaa tapahtua hyvinkin nopeasti. 26-vuotiaan vahdin tiedetään olevan lähdössä nykyisestä seurasta. Tämän sopimuksessa on pykälä, jonka mukainen ulosostohinta on voimassa vappuaatton – eli ensi maanantaihin saakka.
Lehden tietojen mukaan Lenon agentti Uli Ferber on jo kertonut Leverkusen-johdolle, että ulosostopykälä tullaan todennäköisesti huhtikuussa hyödyntämään. Maalivahdin ostaminen onnistuisi nyt 25 miljoonalla eurolla. Mikäli pykälää ei aktivoida nyt, on sama hinta voimassa ensi kerran vasta vuonna 2019. Lenon sopimus Leverkusenin kanssa ulottuu kesään 2020.
[readmore from=Bernd-Leno]
Vaikka Lenoa ollaan uumoiltu Gunners-maalille, näyttää nyt siltä että tämä onkin suuntaamassa Atlético Madridiin. La Liga -seura on ilmoittanut, ettei sen nykyisen maalivahdin, Jan Oblakin sopimusta olla jatkamassa. Slovenialaista puolestaan ollaan viemässä niin Paris Saint-Germainiin, Real Madridiin kuin Arsenaliin. Oblakin sopimuksen ulosostohinta on kuitenkin jopa 100 miljoonaa euroa, joten Pohjois-Lontoo ei liene todennäköinen uusi osoite.
Suomalaisittain ruletin mielenkiintoa nostaa se, että Lenon korvaajan Leverkusenissa arvioidaan olevan maajoukkuemaalivahti Lukas Hradecký.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin