David De Gean sormet kiinni kultahanskassa – viikonloppuna mahdollisuus tukevoittaa otetta
Eniten nollapelejä Valioliigassa kauden aikana tililleen saanut maalivahti palkitaan Golden Glovella eli Kultaisella Hanskalla.
Kilpa kohti arvokäsinettä ei siis ratkea huutoäänestyksellä vaan kylmillä tilastoilla, mutta molempien tapojen ykköseksi näyttäisi päätyvän Manchester Unitedin veräjänvartija David De Gea.
Espanjalainen on ollut joukkueelleen kaudella todella tärkeä, pelastaen sille yksittäisillä tai useammilla huippusuorituksillaan erinäisissä otteluissa tukun pisteitä. De Gealla on ennen viikonlopun kierrosta kasassa jo 17 ottelua, joissa pallo ei ole tätä tai maaliviivaa ohittanut.
Ensi sunnuntaina kotikentällä vastaan asettuu Arsenal, ja mikäli 27-vuotiaan näpit pitävät tuossakin ottelussa, on vähintään jaettu palkinto De Gean hallussa. Arsenal-ottelussa kultahanska havisee joka tapauksessa, sikäli kun vastakkaiselle maalille palaa Petr Čech. Nykyinen Gunners-vahti on voittanut palkinnon urallaan neljästi, jakaen tällä saldolla ennätyksen Joe Hartin kanssa.
Mikäli nolla Unitedin päädyssä pysyy myös sunnuntaina, karistaa De Gea kisassa kannoiltaan tämän kauden lontoolaiset kandidaatit, Tottenhamin Hugo Llorisin ja Chelsean Thibaut Courtois’n. Man Cityn Ederson sen sijaan on vielä tämänkin jälkeen mukana – brasilialaisella on kierrokselle lähdettäessä tilillään 15 puhdasta peliä.
Lähde: Premier League
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?