Joukkuekaveri Mohamed Salah’sta: ”Hän harjoittelee 20 prosentin teholla ettei loukkaantuisi”
Liverpoolissa tehdään ilmeisesti kaikki varotoimenpiteet sen eteen, ettei Mohamed Salah vain loukkaantuisi ennen Mestarien liigan loppuottelua.
Liverpoolin Alberto Moreno antoi aiheen tiimoilta haastattelun Onda Ceron El Transistorille ja Radio Marcalle. Haastattelussa Moreno kertoi, että Salah ei kovin korkealla intensiteetillä tällä hetkellä harjoittele.
– Hän on uskomaton kaveri. Tämä on ollut hänelle valtavan suuri vuosi. Hän taitaa harjoitella 20 prosentin teholla, ettei vain loukkaantuisi, Moreno sanoi.
[readmore from=Liverpool]
Laitapakki otti esiin myös aiheen, jonka merkityksestä peliesityksiin ei kovin paljon puhuta. Ramadan nimittäin alkaa 15. toukokuuta ja päättyy 14. kesäkuuta. Muslimien uskonnollinen paasto osuu Salah’n työnteon kannalta hankalaan saumaan, sillä samalla pitäisi virittäytyä huippuiskuun. Mestarien liigan finaali pelataan 26. toukokuuta.
– Minä syön ja juon hänen puolestaan, en voi paljon muuta tehdä, Moreno sanoi.
Morenolta kysyttiin myös, kenet hän ottaisi pois Real Madridilta jos yhden voisi ottaa.
– Jos voisin ottaa heiltä yhden pois, se olisi ilman muuta Cristiano Ronaldo.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?