James Tomkins uskoo Roy Hodgsonin ihmissuhdetaitojen auttaneen Crystal Palacen ahdingosta
Kuva: Getty Images
Kasvattajaseurastaan West Hamista eteläisempään pääkaupunkiin kesällä 2016 siirtynyt James Tomkins jakaa kehuja Crystal Palacen nykyiselle päävalmentaja Roy Hodgsonille.
Suomen maajoukkueen ex-luotsi tuli Eaglesiin viime syyskuussa, kun joukkue oli pelannut katastrofaalisen huonon kauden alun Frank de Boerin alaisuudessa. Sittemmin joukkue on selvinnyt kuiville, ja lähtee kauden viimeiselle kierrokselle sijalta 11.
– Roy keskittyy pitämään asiat yksinkertaisina. Keskitymme paljon joukkueen muotoon, siihen miten sekä puolustamme että hyökkäämme yhtenäisesti. Hän huolehtii siitä, että pysymme kurinalaisina kriittisillä hetkillä. Viesti välittyy joukkueelle hyvin.
Sattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta Tomkins näkee juuri yksinkertaisuudessa avaimen joukkueen uuteen nousuun.
– Valmistaudumme ja keskitymme otteluihin vastustajan mukaan. Ennen Arsenal-ottelua käymme läpi eri asioita kuin ennen Burnelyn kohtaamista. Kuulostaa simppeliltä, mutta joskus se on nimenomaan se, mitä tarvitaan.
Hodgson täyttää kesällä 71 vuotta.
– Hän haluaa osallistua kaikkeen. Voisi kuvitella että tuossa iässä jättäisi osan hommista muille, mutta tilanne on päinvastoin. Harjoituksissa Roy vetää suurimman osan kaikesta tekemisestämme.
Konkarivalmentajan metodit ovat yksinkertaisia myös itse jalkapallon ulkopuolella. Puolustaja sanoo puheen olevan tärkeää siinä, miten tämä saa kaikki puhaltamaan yhteen hiileen.
– Hän tietää kokemuksensa kautta, miten jalkapalloilijiden kanssa toimitaan. Myös pelaajat, jotka eivät mahdu ottelukokoonpanoihin tietävät olevansa osa tekemistämme. Puhe riittää monesti; muutama sana loukkantuneiden kanssa kuntoutumisesta, jo pelkästään kenttähenkilökunnan tervehtiminen – nämä ovat pieniä, mutta tärkeitä asioita.
Lähde: Telegraph
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä