Aston Villa ja Middlesbrough ottavat tiistai-iltana mittaa toisistaan Englannin Championshipin pudotuspelien semifinaaliparin toisessa osaottelussa.

Avausosan Aston Villa voitti lauantaina Mile Jedinakin osumalla vieraissa 1-0. Birminghamilaisseura lähtee siis toiseen osaan pienoisena ennakkosuosikkina.

Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas sympatisoi Aston Villaa. Hän toivoo, että joukkue palaisi ensi kaudeksi Valioliigaan. Viimeksi Villa pelasi sumujen saarten korkeimmalla sarjaportaalla kaudella 2015-16.

– 1980-luvusta lähtien tuli seurattua joukkuetta pikkupoikana. Se on ollut aina vähän kuin kakkosjoukkue. Siellä oli aikoinaan Gordon Kowans, Gary Shaw ja kumppanit valloittamassa Eurooppaa ja siitä lähtien olen aina seurannut vähän kuin toisella silmällä Aston Villaa, Manchester Unitedia ns. ykkösjoukkueenaan kannattava Korkeakunnas kertoo Valioliiga.comille.

– Puolitoista vuotta sitten olimme perheenkin kanssa paikan päällä katsomassa entistä suuruutta, Aston Villa-Leedsiä. Toivoisin, että Villa palaisi parrasvaloihin. Se on iso seura, iso kaupunki ja iso stadion, eikä sen missään tapauksessa pitäisi pyöriä tuolla Championshipissä.

”Token” mukaan Villan niukka voitto avausosassa ei merkitse juuri mitään. Hän muistuttaa, että tämän illan ottelussa voi käydä mitä tahansa.

– Tuntuu, että pelistä toiseen (Villan) taso heilahtelee. Minusta se ei merkitse mitään, että he voittivat Middlesbrough’n vieraissa 1-0, koska he voivat ihan hyvin hävitä kotonaan 0-3. Mutta kaikki sympatiat olisivat sen puolella, että he palaisivat (Valioliigaan).

Maanantaina selvisi, että Championshipin pudotuspelien finaalissa Villa-Boron voittaja saa vastaansa Fulhamin, joka kukisti Derbyn toisessa semifinaaliparissa.

Aston Villa-Middlesbrough näkyy suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja osoitteessa viaplay.fi tiistaina 15.5. kello 21.40 alkaen. Mikko Innasen selostaman ottelun parhaat palat ovat katsottavissa osoitteessa viafree.fi.