Voisiko Lucas Pérez palata Arsenaliin? Kutsu takaisin kävi jo
Arsène Wenger toi Arsenaliin kesällä 2016 kiinnostavan pelaajan, kun La Ligassa kovia tehoja iskenyt Lucas Pérez siirtyi Pohjois-Lontooseen. Deportivo La Coruñasta löytynyt hyökkääjä jäi lopulta kuitenkin hyvin vähälle peliajalle, ja on palannut lainalle synnyinalueensa seuraan.
Nyt laina-aika on taas umpeutumassa, ja Unai Emeryn tultua Arsenalin valmentajaksi, tilannetta tarkastellaan uudelleen.
Arsenal on siis ilmoittanut Pérezille, että hänen tulee liittyä joukkueen harjoituskauden aloitukseen maanantaina 2. heinäkuuta. Pelaajan sanotaan aina olleen Emeryn mieleen, ja tapaamisesta Lontoossa oltaisiin sovittu jo ennen lainalta palaamisen määräpäivää.
Tällä kaudella Pérez iski Espanjan pääsarjassa kahdeksan maalia. Deportivo sijoittui sarjataulukossa lopulta kolmanneksi viimeiselle tilalle, pudoten näin liigasta. Kauden päätyttyä ilmoitettiin myös valmentaja Clarence Seedorfin lähtevän seurasta.
Kaudella 2016-2017 pelaaja keräsi nimiinsä kaikki kilpailut mukaan lukien kahdeksan osumaa Arsenalille, pelattuaan 24 ottelussa. Seuran ja pelaajan välinen sopimus ulottuu vuoteen 2020.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen