Man United hakee vahvistusta Tottenhamista – siirto halutaan maaliin ennen MM-kisoja
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri José Mourinho teki kauden aikana antamissaan lausunnoissa riittävän selväksi sen, ettei hän ollut tyytyväinen joukkueensa pelaajiston laatuun. Valioliigasta jäi käteen kakkostila, mutta yhtäkään pokaalia United ei kauden aikana nostellut.
Nyt onkin sitten kokoonpanon vahvistamisen aika. The Timesin mukaan siirroista tärkeimmät halutaan maaliin jo ennen MM-kisojen alkua. Ja hankintalistan kärjessä ovat Shakhtar Donetskin Fred sekä Tottenhamin toppari Toby Alderweireld.
Fredin hankinta lienee hivenen yksinkertaisempi toteuttaa, sillä vielä viisi vuotta voimassa olevasta sopimuksesta huolimatta ukrainalaisseura on valmis pelaajasta luopumaan – kunhan hinta on oikea. Seuraajaksikin on jo katsottu brassiseura Corinthiansin Maycon.
Tottenhamin omistaja Daniel Levy tiedetään kovaksi ja itsepintaiseksi neuvottelijaksi, mutta belgialaispuolustaja Alderweireldinkin suhteen toiveet ovat korkealla, sillä Spurs on tiettävästi antanut jo hieman siimaa, ja vaikuttaa olevan valmis miehen myymään. Neuvottelut alkoivat Timesin mukaan keskiviikkona.
[readmore from=Manchester-United]
Levyn uskotaan pyytävän Alderweireldistä vähintään 57 miljoonaa euroa. Hintapyyntö on kova, sillä seuraavana kesänä toppari olisi saatavilla ilmaiseksi, ellei jatkopahvia synny.
Sekä Fred että Alderweireld nähtäneen myös kesän MM-turnauksessa.
Kaksikon lisäksi Mourinho haluaa tiettävästi joukkueeseensa toisenkin keskikenttäpelaajan sekä sekä vasemman että oikean laitapuolustajan. Vasemmalle Times mainitsee ehdokkaiksi Tottenhamin Danny Rosen ja Juventuksen Alex Sandron, ja oikealle Atléticon Sime Vrsaljkon, Monacon Djibril Sidiben ja Valencian Joao Cancelon.
Matteo Darmian, Daley Blind ja Luke Shaw sen sijaan ovat myytävänä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä