Käsittämätön kohtalo: Englantilaispelaaja sai potkut tekstiviestillä – ”Olen järkyttynyt”
Kuva: Getty Images
31-vuotias Phil Marsh on ehtinyt pelata uransa aikana useammassa seurassa ympäri Englantia. Samalla potkut ovat tulleet hyökkääjälle lyhyissä pesteissä tutuiksi.
Marshin viimeisin seura walesilainen Rhyl FC ilmoitti pelaajalle ratkaisuustaan poikkeuksellisen tylyllä tavalla. Mies erotettiin seurasta tekstiviestillä.
– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minut on erotettu. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun se tehdään tällä tavalla. Kyse on säädyllisyydestä. Tuntuu pahalta, kun he eivät voineet edes tarttua puhelimeen, Marsh kertoi BBC:lle.
– Olisin kunnioittanut päätöstä enemmän, jos he olisivat kutsuneet minut tapaamiseen kasvokkain. Mutta tekstiviestillä. Olen järkyttynyt. Se tuntuu todella pahalta.
Marsh pelasi uransa alussa Manchester Unitedissa, mutta jätti seuran vähäisen peliajan vuoksi vuonna 2007. Hyökkääjä on nähty myös muun muassa Blackpoolin, Forest Green Roversin ja Salford Cityn riveissä.
Marshin mukaan Rhyl on erottanut myös muita pelaajiaan samoin metodein.
– Olin viimeinen ryhmästä, joka sai viestin. Vastasin Eddielle kieltä näyttävän hymiön, eikä hän vastannut takaisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta