Vahvistus: West Hamille urheilutoimenjohtaja Málagasta

West Ham vahvistaa sivustollaan, että se on palkannut urheilutoimenjohtajakseen Mario Husillosin.
59-vuotias argentiinalainen jätti työnsä La Ligasta kauden päätteeksi pudonneessa espanjalaisseurassa viikko sitten. Pelaajaurallaan muiden muassa Boca Juniorsia, Tenerifeä, Cádizia ja Málagaa edustanut Husillos on uudesta haasteesta innoissaan.
– West Ham United on seura, jonka kunnianhimo on valtaisa. Sen kunnianhimon toteuttamiseen mukaan pääseminen oli haaste, joka todella veti minua puoleensa.
Manageri Manuel Pellegerini on tuoreelle Irons-johtajalle tuttu mies.
– Tunnen hänet oikein hyvin, ja tiedän, että hän haluaa saada joukkueensa esittämään kiinnostavaa, hyökkäävää peliä. Me saimme Manuelin kanssa paljon aikaan Málagassa, ylsimme muun muassa Mestarien liigaan. Kunnioitan häntä suuresti.
Husillosilla on myös viesti West Hamin vannoutuneelle kannattajakunnalle.
– Olen nähnyt monia seuran pelejä. Tiedän, että kannattajat ovat todella intohimoisia ja lähellä joukkuetta. Toivon, että voimme esitellä heille ensi kaudella joukkueen, josta on syytä olla ylpeä.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa