Entinen Man United -lupaus hyväksyi Mestaruussarja-joukkueen tarjouksen
Muutamia vuosia sitten tälläkin sivustollaan intoiltiin Manchester Unitedin nuoresta Paddy McNairista. Seuran omista juniorimyllyistä itsensä ykkösjoukkueeseen taistellut toppari siirtyi kuitenkin elokuussa 2016 Sunderlandiin. Seuran tie on vienyt jyrkästi alaspäin, ja nyt McNair siirtyy jälleen eteenpäin.
Valioliigan Brighton teki 23-vuotiaasta kaksi tarjousta, joita ei kuitenkaan lopulta hyväksytty, vaan uusi osoite on Mestaruussarjan Middlesbrough. On vielä epäselvää, pyrkiikö Brighton edelleen kaupan väliin, mutta Boron tarjous on Sky Sportsin mukaan jo hyväksytty.
Viime kaudella pohjois-irlantilaiselle kertyi 16 Mestaruussarjan ottelua Black Catsin riveissä. Näissä tämä onnistui myös maalinteossa viiteen otteeseen.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen