Portugalilaisen valioliigasiirrossa epäselvyyttä – FIFA aloittanut tutkimukset
Kuva: Getty Images
Valioliigaan noussut Wolverhampton ilmoitti viime kuussa solmineensa nelivuotisen sopimuksen maalivahti Rui Patrícion kanssa. Maajoukkueestakin tutun vahdin edellinen seura, kaaokseen ajautunut Sporting Lissabon ei kuitenkaan hyväksy siirtoa sellaisenaan.
Patrício on yksi pelaajista, joka ilmoitti jättävänsä Sportingin sen jälkeen, kun joukkueen kimppuun hyökättiin harjoituksissa keväällä. Lähteneet pelaajat ovat irtisanoutuneet vedoten siihen, että seura ei ole kyennyt takaamaan heidän turvallisuuttaan, ja sen näin syyllistyneen sopimusrikkoon. Tämän näkökannan mukaan pelaajat ovat oikeutettuja sopimustensa päättämiseen.
Sporting haluaa kuitenkin maalvahdista lähes 60 miljoonan euron siirtokorvauksen, ja on valittanut tilanteesta jalkapalloliitto FIFA:lle. Liitto puolestaan ilmoitti aloittaneensa asian selvittelyn. Lissabonilaisseura vaatii rahan lisäksi maalivahdille puolen vuoden pelikieltoa tämän menettelyn vuoksi.
Portugalilaismediassa julkaistiin tänään 63-sivuinen kirjelmä, jonka turvin Sporting toivoo saavansa FIFA:n päätöksellä korvaukset siirtyneistä pelaajistaan. Patrícion ohella heitä ovat muun muassa William Carvalho, Gelson Martins ja Bruno Fernandes.
Lähteet: Four Four Two, Sky Sports
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Hodgson, 78, palasi eläkkeeltä valmentamaan: ”Pystynkö todella tähän?”
- Mohamed Salah ei kadu päätöstään lähteä Liverpoolista: ”En halua sanoa liikaa”
- Tottenhamin Antonín Kinský painajaisdebyytistään: ”Se teki minusta vahvemman”
- Chelsea haluaa käyttää seurajoukkueiden MM-turnauksen voittajan tunnusta myös ensi kaudella
- Bournemouthissa tapahtuu: Andoni Iraolan lisäksi lähtee myös seurapomo
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa