32-vuotiaan Liverpoolin ex-puolustajan elämä muuttui hetkessä – sai lääkäriltä karun diagnoosin: ”Tämä tapahtuu yhdelle miljoonasta”
Liverpoolin entiseltä puolustajalta José Enriqueltä, 32, leikattiin hiljattain aivokasvain.
Nyt Enrique kertoo seuran verkkosivuilla hetkestä, jolloin oireet alkoivat. Hän oli tuolloin syömässä veljensä ja Brightonin managerin Chris Hughtonin kanssa.
– Olin illallisella ja sanoin veljelleni ”En näe kunnolla, valo häiritsee minua paljon, enkä tunne oloani kovin hyväksi”. Joten lopetimme illallisen siihen, ja seuraavana päivänä näköni alkoi hieman sumentua, Enrique kertaa.
Myöhemmin mies alkoi nähdä kaiken kahtena eikä kyennyt kävelemään kunnolla. Sen jälkeen hän päätyi lontoolaissairaalaan tutkimuksiin ja lääkäri kertoi huonot uutiset.
– Kasvain oli lähellä vasemman silmäni hermoja, ja siksi en nähnyt kunnolla. Se ei ole tavallista, tällainen kasvain löytyy normaalisti selästä tai selkärangasta. Kyse oli siitä, että tämä tapahtuu enemmän tai vähemmän yhdelle miljoonasta.
Lääkäri sanoi Enriquelle, ettei kasvain voi levitä, mutta se oli hyvin aggressiivinen. Se oli lisäksi hankalassa paikassa, sillä tärkeimmät verisuonet olivat aivan sen takana. Lääkäri varoitti Enriquetä siitä, ettei hän jatkossa välttämättä näe enää samalla tavalla kuin aiemmin.
Leikkauksesta toipuva Enrique paljastaa, että hänellä on edelleen paljon ongelmia jokapäiväisessä elämässä. Esimerkiksi vessassa käynti, hampaiden pesu ja käveleminen tuottavat hänelle vaikeuksia.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”