Chelsea-Juventus -linja kuumana: kokenut keskikenttämies myös sinisten tavoitteena
Kuva: Getty Images
Chelsean linkit Italiaan, etenkin Maurizio Sarrin managerinimityksen jälkeen, ovat olleet aktiivisia. Jorginhon, ja odotetun Daniele Ruganin kiinnitysten lisäksi Blues on tiettävästi kiinnostunut muutamastakin viimeksi mainitun seuratoverista.
Gonzalo Higuaín lienee siirtymässä Juvesta, viimeistään Cristiano Ronaldo -kaupan jälkeen, ja maalintekijää kaipaava Chelsea on luonnollisesti yksi halukkaista ottajista.
Premium Sportin mukaan ensimmäinen tarjous, joka koski sekä Rugania että Higuaínia, oli summaltaan 90 miljoonaa euroa, minkä Juventus torjui. Seura haluaa tietojen mukaan argentiinalaishyökkääjästä noin 60 miljoonaa euroa, kun Rugani saattaisi lähteä kahdella kolmasosalla tästä.
Edellä manittujen lisäksi lisäksi viime tiedot kertovat aikeista kaapata 28-vuotias keskikenttämies Miralem Pjanic uudistuvan ryhmän riveihin.
Sky Italian käsityksen mukaan Pjanic on vastikään palkannut agentikseen Fali Ramadanin, jonka siteet Chelseaan ovat viime aikoina olleet tiiviit. Ramadani edustaa lontoolaisia Rugani-neuvotteluissa, ja oli mukana myös Sarrin siirrossa Napolista.
Bosnia-hertsegovinalaisen Pjanicin sopimus Juventuksen kanssa ulottuu kesään 2021.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”

- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”