Liverpool vahvisti ME-siirron – Alisson on joukkueen uusi maalivahti
Kuva: Getty Images
Liverpool vahvistaa verkkosivuillaan hankkineensa brasilialaisvahti Alisson Beckerin Romasta.
Alisson, 25, solmi monivuotisen sopimuksen Liverpoolin kanssa. Hän kävi aiemmin torstaina lääkärintarkastuksessa ja hoiti siirtonsa muodollisuudet.
– Olen todella onnellinen. On unelmien täyttymys kantaa niin arvossa pidettyä paitaa tämän kokoisessa seurassa, joka on aina tottunut voittamaan, Alisson iloitsee.
– Elämäni ja urani kannalta on valtava askel olla osa tätä seuraa ja tätä perhettä. Voitte olla varmoja siitä, että aion antaa kaikkeni.
Internacionalissa uransa aloittaneesta Alissonista tuli kaikkien aikojen kallein maalivahti, sillä Sky Sportsin mukaan siirtosumma nousee 67 miljoonaan puntaan. Mies edusti Brasiliaa tämän kesän MM-lopputurnauksessa Venäjällä.
– Eräänä hetkenä parin viime viikon aikana tuli mahdollisuus hankkia yksi maailman parhaista maalivahdeista. Rehellisesti sanoen silloin ei tarvitse miettiä kauan, ainoastaan tarvitsee keskustella hieman omistajien kanssa! He olivat aika innoissaan, joten me teimme sen, manageri Jürgen Klopp kertoo.
– Mielestäni se oli asia, joka meidän piti tehdä. Hänellä ei ole mitään tekemistä hinnan kanssa. Markkinat ovat sellaiset. Niin se on, emmekä me mieti sitä paljon.
Liverpoolin ykkösmaalivahtina on toiminut saksalainen Loris Karius, joka sortui pahoihin virheisiin Mestarien liigan toukokuun loppuottelussa Real Madridia vastaan.
Alisson on Liverpoolin tämän kesän neljäs pelaajahankinta. Jo aiemmin seuraan ovat liittyneet Naby Keïta, Fabinho ja Xherdan Shaqiri.
'He's one of the world's best'
Jürgen Klopp simply could not pass up the chance to sign @Alissonbecker: lfc.tv/A5DT
Jürgen Klopp simply could not pass up the chance to sign @Alissonbecker: lfc.tv/A5DT
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä

