Joe Hart lähtökuopissa Manchester Citystä: ”Haluan tuntea kuuluvani johonkin”

Manchester City -maalivahti Joe Hart sanoo haluavansa lähteä seurasta pysyvällä siirrolla.
Hart toimi useamman vuoden Cityn ykkösveskarina, mutta Pep Guardiolan tulon myötä kaksi vuotta sitten englantilaisvahti putosi nokkimisjärjestyksessä. Edelliset kaksi kautta Hart onkin viettänyt lainalla, mutta sitä hän ei halua jatkossa.
– Minun on päästävä jonnekin pysyvästi, Hart sanoi.
– Olen kokenut ja olen pelannut korkeimmalla tasolla pitkään. Minun on saatava olla tärkeä pelaaja seurassa ja se voi tapahtua vain pysyvän siirron kautta, mies jatkoi.
Hart hyväksyi lainasopimukset aiempina vuosina vain sen takia, että hän olisi päässyt mukaan Englannin kisakoneeseen Venäjälle. Päävalmentaja Gareth Southgate ei kuitenkaan Hartiin luottanut.
– Tein, mitä tein kahden edellisen kauden aikana, koska minun oli pelattava päästäkseni MM-kisoihin. Katsokaas vain, mihin se johti.
– Minulla on vuosi sopimustani jäljellä. En ole menossa enää lainalle, koska tilanteeni on muuttunut. Haluan tuntea kuuluvani johonkin, Hart linjasi.
Lähde: Goal.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan