Virallista: Valioliigaseura myi laiturinsa takaisin Championshipiin vain vuoden jälkeen
Kuva: Getty Images
Huddersfield on myynyt Tom Incen Stokeen noin 12 miljoonalla eurolla. Huddersfield tiedotti siirrosta verkkosivuillaan.
26-vuotias laituri allekirjoitti Stoken kanssa neljän vuoden mittaisen sopimuksen.
Ince siirtyi Huddersfieldiin vuosi sitten Derbystä yhdeksän miljoonalla eurolla. Ince oli suuressa roolissa Huddersfieldin historian ensimmäisen pääsarjakauden ensimmäisellä puolikkaalla pelattuaan kaikki ottelut alusta loppuun saakka aina joulun tuntumille.
Incen rooli pienentyi kevätkaudella ja laituri lähtee hakemaan vauhtia uudestaan Championshipistä, jonne Stoke putosi keväällä.
Liverpool-kasvatti on edustanut urallaan myös muun muassa Crystal Palacea ja Hullia.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta