Monacon varapuheenjohtaja Vadim Vasiljev väittää, että seura on voittanut kilpailun halutusta venäläispelaajasta Aleksandr Golovinista.

Tämän kesän MM-lopputurnauksessa esiintyneen Golovinin, 22, perässä olivat myös Chelsea ja Juventus.

– Tänään iltapäivällä Monaco ja TsSKA Moskova pääsivät viimein sopuun Golovinin siirrosta. Ne (neuvottelut) olivat monimutkaiset. Viime hetkiin asti en ollut varma siitä, että saisin sinetöityä siirron, Vasiljev kertoo Sport Expressille.

– Tapaamisessa yhden torinolaisseuran johtajan kanssa tänä vuonna toukokuun alussa kuulin, että Aleksandrin siirtymisestä heidän joukkueeseensa oli jo sovittu. Meidän pahin kilpailijamme oli kuitenkin Chelsea.

Vasiljev uskoo, että Monaco tarjosi suotuisammat ehdot TsSKA:lle ja ymmärrettävämmän projektin Golovinille.

– Chelsea on huippuseura, jota kunnioitan suuresti, mutta keskikenttä on ylikuormitettu. Mielestäni Aleksandr pystyy ehdottomasti pelaamaan missä tahansa johtavassa seurassa maailmassa, mutta se vie häneltä hieman enemmän aikaa. Hän on siirtymävaiheessa. Monaco voi olla ponnahduslauta Golovinille. Katsokaa entisiä pelaajiamme, jotka pelaavat nyt johtavissa eurooppalaisissa seuroissa.

Monacon arvioidaan maksavan pelintekijä Golovinista 30 miljoonaa euroa.

Lähde: FourFourTwo