Brighton on lainannut hyökkääjänsä Tomer Hemedin alkaneeksi kaudeksi Mestaruussarjassa pelaavan QPR:n riveihin.

Seurat tiedottivat kauden kestävästä lainasiirrosta verkkosivuillaan.

Hemed ei ole mahtunut Brightonin kokoonpanoon mukaan kahdella ensimmäisellä sarjakierroksella. Israelilaiskärjellä on ollut vaikeuksia saada peliaikaa siitä lähtien, kun Brighton nousi viime kaudeksi Valioliigaan ja Hemed halusi vaihtaa maisemaa peliajan perässä.

Hemed on pelannut aiemmin urallaan kaksi kautta Mestaruussarjassa ja on iskenyt niiden aikana yhteensä komeat 30 täysosumaa.

– Hän ei tule tänne ainoastaan tekemään maaleja, vaan tuomaan tarvitsemaamme johtajuutta, QPR:n päävalmentaja Steve McClaren kommentoi medioille torstaina.

– Tietenkin hänen tärkein tehtävänsä on tehdä maaleja. Hän halusi tulla pelaamaan riveihimme Valioliigasta ja saamaan enemmän peliaikaa. Hemed vaatii itseltään ja joukkuetovereiltaan valtavasti.