Watfordin voittoputki jatkuu – upeilla maaleilla sarjakakkoseksi

Ennen tätä viikonvaihdetta puhtaalla pelillä Valioliigan sarjataulukossa puhtaalla pelillä oli peräti kuusi joukkuetta. Manchester City jäi kuitenkin tasapeliin Wolvesin vieraana, ja myös Bournemouthin oli tyytyminen pistejakoon Evertonin kanssa.
Liverpool otti lauantai-iltana ensimmäisenä kolmannen perättäisen voittonsa, mutta yksin sen ei tarvitse yhdeksän pisteen kerhossa majailla, sillä sille teki sunnuntaina seuraa alkukauden yllättäjä Watford. Kauden aiemmissa otteluissaan Watford oli kukistanut Brightonin ja Burnleyn, ja nyt sen sai todistaa paremmakseen Crystal Palace.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli maaliton, mutta toisella jaksolla Watford iski kahdesti. Ensimmäisen kerran pallon pani pussiin argentiinalainen Roberto Pereyra, joka sijoitti pelivälineen hienosti takanurkkaan. Maali oli Pereyralle jo kauden kolmas. Suurin kiitos maalista kuuluu kuitenkin Etienne Capouelle, joka toi pallon riiston jälkeen omalta puolustusalueelta ylös harhauttaen matkallaan parikin Palacen pelaajaa.
Watfordin toinen maali merkattiin laitapakki José Holebasille, joka roikotti pallon upeasti takaylänurkkaan. 34-vuotiaan kreikkalaisen edellisestä maalista oli kulunut lähes kaksi vuotta.
LIVE
Crystal Palace nousi ottelussa maalin päähän noin vartti ennen ottelun loppua. Vaihdosta sisään tullut Max Meyer vapautti hyvällä seinäsyötöllä paitsion rajamailta vapaaksi hiipineen Wilfried Zahan, joka sujautti pallon etukulmasta maaliin. Osuman myötä Zahasta tuli Crystal Palacen seurahistorian paras maalintekijä Valioliigassa.
Wilfried Zaha is now Crystal Palace's all-time highest Premier League goalscorer.
LIVE
Vielä pelin lisäajalla Crystal Palace sai kulmapotkusta erinomaisen paikan tasoittaa pelin, mutta Joel Wardin pusku suuntautui niukasti yli maalin.
Puhtaalla pelillä sarjassa ovat kahden kierroksen jälkeen myös Chelsea ja Tottenham. Chelsea vierailee sunnuntaina Newcastlen vieraana ja Tottenham maanantaina Manchester Unitedin vieraana Old Traffordilla. Watford puolustaa Valioliigan voittoputkeaan seuraavan kerran ensi viikonloppuna kotipelissä Tottenhamia vastaan, mutta sitä ennen se vierailee Liigacupissa Readingin kotiareenalla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin Pep Guardiola ohjeisti Man Cityä Mestarien liigan ratkaisuotteluun
- Arne Slotilta huonoja uutisia Liverpool-puolustajasta
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Näin Pep Guardiola ohjeisti Man Cityä Mestarien liigan ratkaisuotteluun
- Arne Slotilta huonoja uutisia Liverpool-puolustajasta
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”