Everton-luotsi ei halua luopua La Ligaan huhutusta pelaajastaan: ”Uskon häneen”
Everton hankki Málagassa edelliskaudella 16 maalia paukutelleen Sandro Ramírezin kesällä 2017, mutta Sandron kausi ei mennyt alkuunkaan putkeen. Peliminuutit Valioliigassa jäivät vähiin, ja maalitili kokonaan avaamatta.
Nyt 23-vuotiasta Silvaa ollaan viemässä takaisin Espanjaan, tällä kertaa Real Sociedadin joukkueeseen. Eilisessä Liigacupin ottelussa Sandro pääsi kuitenkin yllättäen avauskokoonpanoon, pelaten ensimmäistä kertaa Toffeesin kilpailullisessa ottelussa sitten jouluaatonaaton. Sandro myös syötti Evertonin avausmaalin 3-1 -voittoon päättyneessä ottelussa.
Evertonin manageri Marco Silva myönsi, että hän oli osin pakotettukin peluuttamaan Sandroa joukkueen loukkaantumistilanteen takia. Samalla hän kuitenkin korosti, että pitäisi espanjalaishyökkääjän mieluusti omassa joukkueessaan.
– Kaikesta tapahtuneesta huolimatta uskon Sandroon. Hän osoitti tänään minulle olevansa suurenmoinen ammattilainen, enkä ole yllättynyt.
– Vaikka joku soittaisikin ihan kohta ja tarjoaisi jotain, jota Sandro on etsinytkin, haluaisin hänen jäävän meille. Se johtuu siitä, että hän on pelaaja, johon uskon, Silva jatkoi Sky Sportsin mukaan.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”