Näkökulma: Marcus Rashford antoi syyn ajaa itsensä kuoppaan
Kuva: Getty Images
Alkukaudesta kuraa niskaansa saanut Manchester United onnistui tänään voittamaan. Täydet pisteet vieraissa Burnleysta eivät kuitenkaan saaneet täyttä huomiota.
Sen sijaan parrasvalot valtasi Marcus Rashford, tällä kertaa tosin ei hyvässä mielessä. 20-vuotias hyökkääjä ei onnistunut pitämään Phil Bardsleyn grillauksessa päätä kylmänä.
Rashford iski päänsä kevyennäköisesti Bardsleyn kasvoihin ja Burnley-puolustaja näki tilaisuuden. Pian erotuomari nosti punaista Bardsleyn pidettyä kättään silmänsä päällä ikäänkuin iskun merkkinä.
Rashford saa syyttää ulosajosta pääosin itseään. Nuori poika antoi Bardsleylle tilanteen hallinnan ja sortui tekemään sillä hetkellä hölmön ratkaisun.
Rashfordin olisi pitänyt ensin ajatella seuraamuksia ennen toimintaa. Unitedin johtaessa kahdella maalilla reaktiota on vaikea ymmärtää.
Pusku kohti vastustajaa täyttää aina ulosajon kriteerit, oli isku kuinka kevyt tahansa. Rashfordin pukkauksen voima ei ollut suuri, mutta riittävä antamaan perusteet rangaistukseen.
Rashford saa nyt maksaa harkitsemattomuudestaan. Vastuu teosta on yksinomaan pelaajalla.
Tämän päivän tempaus tuskin tekee myöskään hyvää Rashfordin roolille.
Kilpailu avausminuuteista Jesse Lingardin, Anthony Martialin, Juan Matan ja Alexis Sánchezin rinnalla on jo valmiksi korkealla. Nämä tulistumiset eivät ainakaan paranna asemaa.
Rashford on pelannut toistaiseksi neljällä kierroksella vain 122 minuuttia mahtuen vain kerran avaukseen. Tottenhamia vastaan nuorukaista ei nähty lainkaan kentällä ja maalitili on edelleen avaamatta.
Ensimmäisten pelien näytöt eivät ole antaneet José Mourinholle syitä ainakaan lisätä minuutteja.
Nyt edessä on kolmen pelin huili miettiä tekosia. Toivottavasti oppi menee perille.
Joni Ahokas
@AhokasJoni
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin