Vuosien 1994-1998 välillä Liverpoolin valmentajana toiminut Roy Evans on mielissään joukkueen alkukauden otteista. Hän näkee, ettei ryhmä ole vielä ollut lähellekään parhaimmillaan, mutta pistepotti on silti täysi.

– Loistava alku, voitto-voitto-voitto. Me emme vielä pelaa parasta peliämme, Jürgen Klopp on sanonut sen julkisesti. Olen samaa mieltä; emme ole huippuvedossa, mutta toisaalta olemme entistä tiiviimpiä, yhtenäisempiä.

Tähän saakka nähty nostaa Evansin uskon todella korkealle.

– Kun voittoja tulee myös niinä päivinä, jolloin peli ei ole parhaimmillaan, se vihjaa mestaruuden mahdollisuuteen. Suurimman osan aikaa pelaamme hyvin, ja voitamme. Kun siihen lisätään voittaminen heikommillakin esityksillä, ollaan hyvin pitkällä.

Lähde: Liverpool