Arsenalin johto järjestettiin uudelleen – Ivan Gazidisin lähtö Milaniin varmistui
Kuva: Getty Images
Arsenalin toimitusjohtaja Ivan Gazidis siirtyy ennakoidusti AC Milanin johtoon. Pitkin kesää spekuloitu liike vahvistettiin seuran sivustolla tänään.
Korkein vastuu siirtyy jaetusti Raul Sanllehille ja Vinai Venkateshamille. Ensin mainitun uusi titteli on urheilutoimenjohtaja, jälkimmäisen toimitusjohtaja.
Sanllehi siirtyi seuraan Barcelonan organisaatiosta 16 vuoden työrupeaman jälkeen viime helmikuussa, Venkatesham puolestaan Lontoo 2012 -organisaatiosta, jonka vastuulla olivat kaupungissa järjestetyt olympiakisat.
– Olen tuntenut itseni lämpimästi vastaanotetuksi ensimmäisestä päivästäni alkaen, koko seurayhteisön toimesta. Otan uuden tehtäväni vastaan ylitsevuotavalla ylpeydellä, ja valtavalla innolla työtä kohtaan, Sanllehi kertoo tiedotteessa.
Arsenalin pääomistajan, Kroenke Sports and Entertainment UK:n varapuheenjohtaja Josh Kroenke kommentoi muutoksia.
– On ollut ilo työskennellä Ivanin kanssa, ja tulemme kaipaamaan hänen viisauttaan, näkemystään ja energiaansa. Luotamme täydellisesti Raulin ja Vinain kykyihin, ja odotamme tulevaa heidän, ja valmentaja Unai Emeryn komennossa, niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista