Tottenhamin otteet saaneet suomalaisen ikifanin jo epätoivoiseksi: ”Vaikuttaa siltä, että sukellamme oikein kunnolla”

Kirjailija ja kannattajien käytöstä ja suosikkijoukkueeseen samaistumista tutkinut Petri Godenhjelm on viettänyt tuskaisen syksyn. Tutkijan oma suosikkijoukkue Tottenham on kohtalaisen alun jälkeen vajonnut manan majoille tuloksellisesti, eikä tilanne näytä Godenhjemin mukaan kovin nopeasti parantuvan.
– Vaikka ensimmäiset kolme matsia voitettiin, ei peli näyttänyt hyvältä. Viimeisissä otteluissa totuus on viimeistään paljastunut, Godenhjelm myöntää Valioliiga.comille.
Hän löytää selkeät syyt suosikkijoukkueensa alakulolle.
– Iso osa jengistä oli MM-kisoissa, eikä joukkueen kapteeni Harry Kane vain yksinkertaisesti jaksa pelata futista tällä hetkellä omalla tasollaan. Kollektiivinen väsymys näkyi varsinkin Watfordia ja Interiä vastaan. Vaikka johdimme, oli selvästi nähtävissä, että näistä ei voittoa tule. Varsinkin puolustuksessa olimme aivan mikkihiiriä, tutkija ruoskii omiaan.
Manageri Mauricio Pochettino on Godenhjelmin mukaan voimaton nykytilanteen edessä.
– Emme hankkineet yhtään uutta pelaajaa kesällä, mikä indikoi jostain syvemmästä ongelmasta. Uuden stadionin viivästyminen ja pelaajien uupuminen MM-kisoissa ovat kaikki asioita, joihin manageri ei oikein voi vaikuttaa.
– Nyt vaikuttaa siltä, että sukellamme tällä kaudella monen hyvän vuoden jälkeen oikein kunnolla. Stadion, joka on seuralle vuosisadan tärkein hanke, pitää ensin saada pystyyn. Vasta sen jälkeen voidaan alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta, Godenhjelm analysoi.
Tottenham matkaa lauantaina Brightonin vieraaksi etelärannikolle. Godenhjelm ei odota viikonlopulta liikoja.
– Normaaliolosuhteissa meidän pitäisi voittaa matsi selkeästi. Nyt ollaan kuitenkin niin syvällä, että en pidä Brightonin voittoa minkäänlaisena yllätyksenä. Vastassa on vanha Spurs-legenda Chris Hughton penkin päässä, mikä tekee ottelusta entistäkin mielenkiintoisemman, tutkija muistuttaa.
– Vaikealta koko seuran tilanne tällä hetkellä vaikuttaa. Nyt tarvittaisiin kunnon breikki, että saataisiin kaikki osa-alueet kuntoon. Sitä ei vaan valitettavasti ole tulossa ennen ensi kesää, tutkija Petri Godenhjelm päättää.
Katso Valioliigan huippuottelu Brighton-Tottenham lauantaina 22.9. klo 19.30 alkaen Viasatin jalkapallokanavilta sekä Viaplay-suortoistopalvelusta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mason Mount kommentoi Unitedin vaikeaa kautta: ”Jotain, mistä olla ylpeä”
- Newcastle-manageri Alexander Isakin tulevaisuudesta: ”En voi luvata”
- Suosikkijuontaja jättää tehtävänsä – taustalla syytökset antisemitismistä
- Crystal Palacen omistaja kertoi: Näin FA Cupin mestaruus ja europaikka näkyy pelaajamarkkinoilla
- Liverpool ja Bournemouth neuvottelevat laitapuolustajan siirrosta
- Tottenham-pelaaja vakuutti: Ange Postecoglou nauttii joukkueen luottamusta – ”Kuin isä meille”
- Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa West Hamin tähdelle – valmentaja vaatii nopeaa päätöstä
- Koomaan vaivutettu Valioliiga-pelaaja julkaisi somepäivityksen: ”Yhä hymyilemässä”
- Arsenal-puolustaja valmis palaamaan Englannin maajoukkueeseen
- Newcastlelle kirvelevä tappio Arsenalin vieraana
- Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa West Hamin tähdelle – valmentaja vaatii nopeaa päätöstä
- Liverpool ja Bournemouth neuvottelevat laitapuolustajan siirrosta
- Crystal Palacen omistaja kertoi: Näin FA Cupin mestaruus ja europaikka näkyy pelaajamarkkinoilla
- Nottinghamille jäi hurjat panokset päätöskierrokselle
- Koomaan vaivutettu Valioliiga-pelaaja julkaisi somepäivityksen: ”Yhä hymyilemässä”
- BBC: Crystal Palacen tähdet vietiin cup-finaalista sairaalaan – historialliset voitonjuhlat jäivät välistä
- Arsenal-puolustaja valmis palaamaan Englannin maajoukkueeseen
- Newcastlelle kirvelevä tappio Arsenalin vieraana
- Man City -tähteä ei todennäköisesti nähdä seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Tottenham-pelaaja vakuutti: Ange Postecoglou nauttii joukkueen luottamusta – ”Kuin isä meille”