Santi Cazorla sanoo suoraan, miksi Arsenal putosi muiden suurten kelkasta Arsène Wengerin aikana
Kuva: Getty Images
Arsenalista kesällä Villarrealiin siirtynyt 33-vuotias Santi Cazorla sanoo suoraan, että Tykkimiehiltä puuttui uskoa ranskalaismanageri Arsène Wengerin alaisuudessa.
Kentiltä pitkään sivussa ollut espanjalaispelaaja voitti kuuden Arsenal-kautensa aikana kaksi cup-mestaruutta. Valioliigassa joukkue oli lähimpänä mestaruutta kaudella 2015–16, jolloin kakkoseksi päätyneet lontoolaiset jäivät Leicesteristä kymmenen pistettä.
– Meidän olisi pitänyt uskoa itseemme enemmän – uskoa, että kykenemme kilpailemaan suurten kanssa Valioliigassa, eikä ainoastaan tyytyä kolmanteen tai neljänteen sijaan, Cazorla toteaa BBC:n mukaan.
– Olisimme tarvinneet sen harppauksen, jotta olisimme yrittäneet taistella mestaruudesta. Oli kausia, jolloin tuntui siltä, että olimme mukana taistelussa, mutta eri olosuhteiden myötä niin ei ollut tarkoitettu.
– Mielestäni kaikki on kiinni siitä itseluottamuksesta, oikeasta mentaliteetista. Pitää sanoa ”Me uskomme tähän joukkueeseen – tiedämme, että meillä on loistava joukkue ja voimme kilpailla rinta rinnan suurten englantilaisten seurojen kanssa”.
Cazorla uskoo, että Arsenal voi menestyä uuden managerin Unai Emeryn alaisuudessa. Hänen mukaansa kaikkien on kuitenkin oltava kärsivällisiä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä